Joulu tuli ja mäni.
Jotain jouluista. Ostin joulupukin kirpparilta eurolla.
Joulutulppaaneissa oli palloja kissoja varten. Kisut tykkäävätkin leikkiä noilla. Ja tietysti syödä kukkia. Kissojen vuoksi muut joulukukat ovat kiellettyjä myrkyllisyytensä takia.
Tapsa tykkäsi joululahjan nauhasta.
Kisut tykkäsivät kun siirsin raapimapuun ikkunan viereen. Hyvä paikka kytätä lintuja. Kerran puussa näkyi jopa orava. :O Taistoa kukkulan herruudesta käydään usein, mutta välillä sopu sijaa antaa.
29. joulukuuta 2008
19. joulukuuta 2008
18. joulukuuta 2008
Ei jaksa
Unohdin eilen viedä joulukortin postiin joten piti tänään raahautua ulos asti. Heräsin ennen yhdeksää alakerran koiran haukkumiseen - tekisi mieli nirhata sen rakin omistaja. Koira metelöi suurimman osan ajasta jonka joutuu olemaan yksin.
Pitäisi kai olevinaan paketoida joululahjat. Niitä on ihan liikaa. Ei jaksa.
Pesukoneen jaksoin jopa laittaa päälle.

Tunnisteet:
logi
16. joulukuuta 2008
Patteripeti
Tapsa viihtyy nyt patteripedissä koko ajan. Meni monta viikkoa ennen kuin se siihen uskaltautui vapaaehtoisesti. Onneksi ei ollutkaan turha ostos.
Miten monta vuotta minun pitikään odottaa vadelmavodkaa... Ei sitä raatsi edes avata kun ei tiedä milloin saisi uuden.
Bella meinasi tukehtua tänään ja kiidätettiin eläinlääkärille. Tähystyksessä ei löytynyt muuta kuin turvotusta ja kisu joutui antibioottikuurille.

Sucre läks
Sucre lähti Prison Breakista. Hengissä. Onnellinen loppu siis. Sitä ei ole kovin moni hahmo siinä sarjassa saanut. Olisin vaan toivonut että Sucrella olisi ollut vielä yksi kohtaus Michaelin kanssa. Se että hän jätti jäähyväiset Lincolnille oli jotenkin laimeaa.
Hei hei, papi.
Tunnisteet:
prison break
15. joulukuuta 2008
Dexter on perseestä
Dexterin kolmas kausi oli täyttä kakkaa. Miten jostain joka joskus oli niin upeaa on voinut tulla jotain niin noloa? Toivoin ja uskoin että viime yönä USA:ssa näytetyssä kauden päätösjaksossa olisi tapahtunut jotain rajua, mutta ei. Monen muun tavoin toivoin Ritan kuolemaa. Sillä hahmolla ei ole enää mitään tarkoitusta.
Dexter olisi sarjana saanut jäädä yhden kauden mittaiseksi. Toinen ja kolmas kausi ovat olleet hirvittävän huonoja. Toisaalta kolmanteen kauteen verrattuna toinen kausi oli mestariteos. Toisen kauden teki kertakaikkisen oksettavaksi tietysti Lila. Maailman ällöin akka.
Dexterin ihanuus on jo kauan ollut pelkkä muisto. Käsikirjoittajilta oli suuri virhe valita toisen kauden pääjuoneksi Dexterin ruumiiden löytyminen. Sen olisi pitänyt olla vihoviimeisen kauden juoni, ja sarjan päätteeksi Dexterin olisi pitänyt jäädä kiinni ja totuuden olisi pitänyt paljastua hänen läheisilleen. Sen olisin halunnut nähdä.
Tunnisteet:
televisio
Whiskasin joulukalenteri
Näin viime yönä unen jossa voitin raaputusarvasta 10 000 euroa ja sen jälkeen vielä lotosta 1250e. Muut tuntuivat olevan kiinnostuneempia rahoistani kuin minä. Ajattelin vain että nyt on varaa rotukissan ostoon.
Tulkintoja:
If you dream of the lottery in a general way it is a warning that you are being careless in some undertaking which could cause you to suffer disappointment. If you win, expect some unpleasant happenings.
Lottery
To dream of a lottery, and that you are taking great interest in the drawing, you will engage in some worthless enterprise, which will cause you to make an unpropitious journey. If you hold the lucky number, you will gain in a speculation which will perplex and give you much anxiety.
For a young woman to dream of a lottery in any way, denotes that her careless way of doing things will bring her disappointment, and a husband who will not be altogether reliable or constant.
To dream of a lottery, denotes you will have unfavorable friendships in business. Your love affairs will produce temporary pleasure.
Lottery
Family troubles are forecast in any dream concerning a lottery or lottery tickets.
Lottery Dream Meaning
Psychological Meaning: To dream of winning the lottery may be your way of having an inner holiday. For a few short hours, all your material troubles are over.
Mystical Meaning: A dodge one. Most of the superstitions claim that it is unlucky to dream of the lottery.
Kiva. Miksi minusta tuntuu siltä että kaikkien unien tulkinnat ovat aina negatiivisia? Oon varmaan miettiny raha-arpoja liikaa viime aikoina. Ostanut niitä lahjoiksi ja jopa suunnitellut oman joulukalenterini luukkujen rapsuttamista. Kun en tosiaankaan tee sitä joka päivä. Tähän mennessä olen raaputtanut luukkuja kerran, olisikohan jo toisen satsin aika? En kyllä voita tänä vuonna mitään.
Aamulla koin yllärin kun Tabitha makoili tyytyväisenä patteripedissä. Juuri kun ajattelin ettei Tapsa ainakaan siihen koskaan mene, kun oli aina paniikissa kun sen siihen laitoin kokeilemaan. Ja nyt se näköjään nukkuu siinä! Harmi kun ei ole kameraa, se on Sherryllä lainassa.
Tänään kävin ensimmäiseksi kampaajalla. Olin perillä rutkasti etuajassa mutta eipä se onneksi haitannut vaan pääsin heti tuoliin. Nyt on ihanan lyhyet hiukset. Vihaan vähänkään pidempiä hiuksia itselläni.
Postissa oli pikkuiset jonot, onhan tänään viimeinen päivä lähettää joulukortit halvemmalla. Itse en lähettänyt yhtäkään, hain vaan Luontokaupan tilaukseni. Tilasin sieltä itselleni mm. ihanan kissatyynyliinan.
Käväisin pitkästä aikaa Lemmikkiasemallakin. Ei siellä ollut kissoille mitään joulujuttuja, buu. Outoa oli lähteä tyhjin käsin pois. Raha ratkaisee. Pitäisi tosin ostaa yksi pussi Royal Caninin roturuokaa, niin saisi nätin ruokakupin kaupan päälle.
Kun tulin kotiin postiluukun tukkeena oli jotain isoa minkä postinkantaja oli yrittänyt tunkea sisään. Lähettäjänä oli Mars ja vähän aikaa minulla raksutti ennen kuin tajusin mistä on kyse. Olin voittanut Whiskasin kissaklubin joulukalenterista kissakalenterin ensi vuodelle. Tässä kuussa olenkin pitänyt tärkeimpänä asiana muistaa avata tuon joulukalenterin luukun joka päivä.

14. joulukuuta 2008
Uusi ulkoasu
Olen halunnut muuttaa blogin ulkoasun kolmeen sarakkeeseen jo kauan, sivupalkki kun oli ihan liian pitkä. Pikkuisen innoistuin tänä aamuna ja sähelsin tuon kanssa tauotta tuntikausia putkeen.
Minulla on ollut todella villi viikonloppu. Olen imuroinut, pessyt pyykkiä, tiskannut ja pessyt kissojen hiekkalaatikon. Eilen sain Tallinnan tuliaisia, litran pullon Absolut Raspberriä, mutta enpä ole sitä vielä avannut. Harvest Moonkin tuli mutta ajattelin pelata sitä vasta jouluna.
Pelottaa ihan sairaasti että viaton hömelö-Sucre kuolee Prison Breakissa. Juonipaljastukset valitettavasti viittaavat siihen suuntaan. Kaikki muut saisivat puolestani kuolla, jopa suosikkini Michael, mutta ei Sucre. Sucre ansaitsee onnellisen lopun. En kestä jos Sucre kuolee.
Michaelin kuolema sarjan päätteeksi olisi ollut upea juttu jos eivät olisi tuoneet Saraa takaisin. Saran kuolema oli todella vaikea hyväksyä mutta olen tajunnut toivovani että hän ei olisi palannut sarjaan. Neljännen kauden alkuperäinen juonikuvio - Michael kostamassa Saran kuolemaa ja tuhoamassa Firmaa - sen olisin halunnut nähdä...
Sokeri altistaa muille riippuvuuksille
Sehän kerrottiin jo kirjassa Sokeripommi. Sokeri on huume ja myrkky siinä missä viina, tupakka ja muut shitit.
www.engrish.com - siellä olen nauranut itseni tärviölle viime päivät.

logi,
prison break,
ruoka,
terveys
11. joulukuuta 2008
Viime yönkin unessa pelkonani oli esiintyminen. Olin ollut poissa äidinkielen tunneilta, ja kun viimein eksyin sinne asti siirryttiin tietysti aiheeseen "puhuminen ja esiintyminen". Päätin paeta paikalta heti seuraavalla välitunnilla. Onneksi kuitenkin opettaja oli kissakirjan kirjoittaja. Hänen kirjoittamassaan äidinkielen kirjassakin oli pelkästään kissoja, ja esiintymistaidon opettamisen sijasta hän kertoi meille kissoistaan.
Ostin Lidlistä neljä kiloa jugurttia, eli se riittää noin neljäksi päiväksi. Lidlin kermainen ja rasvainen (10%) "greek style creamy yogurt" on nykyinen suosikkini. Syön sitä ihan liikaa kerralla. Voittaa partaäijänkin.
Ja tietysti sain pomolta valituksen... Ihanaa että muiden tekemät virheet menevät aina piikkiini.

10. joulukuuta 2008
SPEP
(samaa paskaa, eri päivä)
Tämä on yksi niistä päivistä jolloin ei olisi pitänyt nousta sängystä ollenkaan.
Töissä joku idiootti oli tehnyt pahan virheen josta minä jouduin kärsimään. Saa nähdä saanko pomolta valituksen huomenna. Sain myös kuulla kivoja kommentteja. Jotain toista ihmistä saattaisi haitata sekin että suljetaan työyhteisön ulkopuolelle mutta minuun se ei vaikuta mitenkään. Lähinnä vain naurattaa. En kaipaa merkityksetöntä paskanjauhantaa. Sitä kuunnellessa toivoo todella omistavansa korvatulpat.
Luulin että mennään Sittariin joten en käynyt kaupassa. Mutta eipä mennäkään, joten ei ole ruokoo. :( On siis pakko käydä huomenna Lidlissä. Pitää laittaa herätyskello soimaan. No saapahan viimein jugurttia. Ja on tuolla näemmä tarjouksessa joku outo "baltic princess" juusto, vain 5e/kilo. Pitänee uskaltautua ostamaan.
Hemmetin kalliiseen (ruoka)rasvapurkkiini oli ilmestynyt hometta. Syön kyllä silti, sillä se maksaa yli 30e/litra.
Balkan-nakit ovat täynnä jotain kovia sattumia, joten roskiin menevät. Ja sinne menee siis myös huomisen ruoka. Kiitti vaan ruokatalo HK, olet arsesta.
Viime yönä näin unen jossa olin koulussa ja minun oli määrä pitää esitelmä seuraavana päivänä. En aikonut tietenkään tulla kouluun sinä päivänä sillä minähän en mitään esitelmiä pidä. Unohdin kuitenkin koko esitelmän ja menin vahingossa kouluun. Läksin sitten äkkiä luokasta pois mutta opettaja ja muut oppilaat jahtasivat minua ympäri kaupunkia. Lopussa uneen ilmestyi myös Heikki Kinnunen, hän lupasi piilottaa minut jonnekin.
Tämä on muuten blogiteksti numero 667, eli edellinen oli 666...

8. joulukuuta 2008
Zooplus
Olivia kunnostautui kaatamalla nimpparikukkien maljakon peräti kolme kertaa. Kiva vedenpaisumus. Tabitha puolestaan teki todella viisaan tempun. Se työnsi tassunsa syvälle videon kasettiluukkuun ja jäi jumiin. Se puri minua kun yritin irrottaa tassua ja naukui surkeana. No lähtipä viimein irti. Vatipää.
Nykyään tilaan kissoille ruuat Zooplus-nettikaupasta. Hinnat ovat huomattavasti halvemmat kuin Kuopion eläinkaupoissa. Kissojen suosikki Miamor maksaa vain 50 senttiä pussi. Viimeksi ostin kisuille myös patteripedin, mutta eivätpä nuo ole vielä siitä innostuneet.
Parasta on tietysti se että tavarat tuodaan kotiin asti - ilmaiseksi, jos tilaa tarpeeksi isolla summalla. Tilaukset ovat tulleet perille tasan viikossa. Kaikki ostokset karruttavat bonuspisteitä joilla saa ilmaista tavaraa. Tekisi mieli hommata kissoille kattoon asti oleva raapimapuu.
Olen tilannut Zooplussalta vasta kahdesti. Molemmilla kerroilla tavarat ovat tulleet ehjinä perille. Nyt toisella kerralla yksi tuote oli väärä. Tilasin Hillsin kuivaruokaa rabbit-makuisena, mutta sainkin chickeniä. Sinänsä hauskaa sillä olisin halunnut chickeniä alunperin mutta sitä ei ollut tilaushetkellä varastossa. Mutta taisipa sittenkin olla?
Kissojen mielestä parasta on pahvilaatikko jossa Zooplussan ruuat tulevat. Siinä on kiva leikkiä ja sitä on kiva repiä palasiksi. Viimeisimmästä laatikosta tein kisuille majan jossa ne viihtyvät hyvin.
Veronpalautusta tuli 70e. Sillähän saa jopa vähän kissanruokaa?

Jouluostoksia
Olipa hyvä että kokeilin viime yönä vielä viimeisen kerran tietokoneen kaiuttimia. Luulin niiden menneen rikki koska kissat ovat tiputtaneet ne alas pöydältä liian monta kertaa, ja aioin ostaa tänään uudet. Jokin vain mätti. Tiesin etteivät ne kaiuttimet rikki ole. Tajusin vielä tarkistaa tietokoneen ääniasetukset, ja taas oli yksi niistä mennyt itsekseen nollille. En ollut voinut kuunnella musiikkia moneen päivään joten piti sitten alkaa keskellä yötä..
Tänään kävin ensimmäiseksi kirjastossa. Oli tarkoitus lainata kirja Kissako tunteeton? - yhdeksän kissamaista tunnetta, muttei se sitten vaikuttanutkaan tarpeeksi kiinnostavalta. Minulla on nytkin kesken noin viisi kirjaa. Olisihan tuolla ollut muita mielenkiintoisia kirjoja kuten Kivikautinen ruokavalio ja Ravitsemustiede, mutten jaksanut lainata mitään.
Kirpparilta ostin pitkästä aikaa jotain. Kyllähän siellä yleensä on monenlaista kivaa mutta ei kaikkea tavaraa kannata kotiin asti rahdata. Nyt ostin eurolla jouluaiheisen tuikkukoristeen.
Pitkään olin katsellut sillä silmällä 24-sarjan 20e maksavaa 5. tuotantokautta, ja ostin sen nyt viimein Anttilasta. Sekä 1gb-muistikortin kameraan. Paketin päällä luvattu elinikäinen takuu onkin kuitin mukaan vain viisi vuotta - elinikä onkin vielä luultuakin lyhyempi. Veikkauspisteestä ostin "muutaman" kissa-aiheisen luontoarvan - kaikki mitä heillä oli.
Veljmiehestä ostin isälle joululahjaksi Tobleronea, kun yhtenä päivänä jopa tajusin hänen siitä pitävän. (ei haittaa että kerron siitä täällä sillä iskä ei tätä lue) Itselleni ostin taas Kissafani-lehden numeron, ja aionkin nyt tilata sen, kun Lehtiapajalta saa 30% alennuksella.
Amazonista tilasin pari päivää sitten Gamecube-pelin Harvest Moon: A Wonderful Life sekä Stephen King-dvd:n Painajaisia ja unikuvia.

6. joulukuuta 2008
Kuopion kissanäyttely
Olivian oli tarkoitus osallistua tänä viikonloppuna Kuopiossa järjestettävään kissanäyttelyyn, mutta se jäi vain aikomukseksi. Todellinen harmi, sillä kuulemma säännöt muuttuvat ensi vuoden alussa. Nyt vaaditaan valkoisilta kotikissoiltakin kallis, monta sataa euroa maksava kuulotesti. Taitaa näyttely siis jäädä Olivian kohdalla haaveeksi.
Tämä lauantai eli itsenäisyyspäivä on ollut todella rankka päivä. En nukkunut yöllä ollenkaan. Ensin yötyöt, sitten heti päivätyöt ja sen jälkeen suoraan kissanäyttelyyn. Sinne pääsin onneksi autokyydillä, mutta töistä kotiin kävellessä meinasivat jalat pettää alta. Myöhästyin bussista muutaman minuutin ja seuraava olisi kulkenut vasta tunnin kuluttua. Samperin sunnuntait.
Näyttelyssä näin ensimmäisen kerran Sherryn uuden kissan. Tara Angelica, norjalainen metsäkissa, ikää neljä kuukautta. Ihana otus. Näyttää kuvassa isolta mutta on pikkuinen ja kevyt.
Uusin ihastuksenkohteeni on bengali-rotu, kiitos herra Mäykysen. Ikiaikainen unelmani on silti venäjänsininen. Joskus halusin myös maine coonin, mutten enää.
En ostanut näyttelystä mitään, vaikka tarkoitus oli. Herkkuja ja leluja myytiin kalliimmalla kuin muualla. Ja muuta ruokaa ei ollut kuin Bilanxia, joka olisi maksanut vain euron pussi. Mutta minulla on juuri menossa viimeinen Bilanx ja haluan vain siitä eroon. Haluan syöttää kissoille kuivaruuista vain Orijenia ja Hillsiä. Oli minulla kuitenkin jotain tuliaisia kissoille, sillä sain Sherryltä näytepussin Royal Caninia.

3. joulukuuta 2008
24. marraskuuta 2008
Kissani mun
Äiskältä saadut nimppari-kukat maistuu hyvälle. Ja äiskä tykkää siitä että ne syödään. (not)
Nukuttaa.
Kaverukset kaapissa.
Olle poseeraa.
Tapsa ja Olle.
Nukuttaa.
Kaverukset kaapissa.
Olle poseeraa.
Tapsa ja Olle.
Tunnisteet:
kissa
31. lokakuuta 2008
29. lokakuuta 2008
25. lokakuuta 2008
Kyllä nyt naurattaa
En nyt sitten tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Varmaan nauraa, mutta minulla ei ole huumorintajua. Torstaina minulle ei myyty Alkossa koska ei ollut passia mukana. Perjantaina menin toiseen Alkoon ja olin varma ettei nyt kysytä henkkareita. Mutta kysyttiinpä silti. En siis päässyt sanomaan että olen vanhentunut kauheasti yhdessä yössä. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen kun näki syntymävuoteni. Pikkuisen hymyilytti. Ja niin, yleensähän minulta ei kysytä papereita. Sherry totesi että olemme molemmat 17-vuotiaita raukkoja.
Tunnisteet:
logi
19. lokakuuta 2008
16. lokakuuta 2008
Tärkeitä uutisia
Yksineläjänainen on yhteiskunnan kummajainen
Elä kuin Homer - tulet onnelliseksi!
Oliviasta tuli taas isosisko, kun Sherryn kissa Kali synnytti viime yönä viisi pentua. Kaksi valkoista, kaksi itsensä näköistä (ensimmäistä kertaa) ja yhden tumman kilpparin. Tämä on Kalin kolmas pentue tänä vuonna. Ja viimeinen, sillä se steriloidaan nyt.

15. lokakuuta 2008
Meemi
Onko sinulla sängyssä "halityyny" jota halit kun nukut?
[x] Ei.
[ ] Kyllä.
[ ] Toisinaan.
Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[x] En, hinnasta riippumatta.
[x] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa.
Missä säilytät kännykkääsi?
[ ] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa
[ ] Takin sivutaskussa
[x] Jossain muualla (kännytelineessä pöydällä)
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin
Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[x] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa
Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju
Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[ ] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[x] Jossain muualla (kulhossa pöydällä)
[ ] Minulla ei ole kotia
Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[x] En (minulle on ihan sama miten päin se on)
[ ] Toisinaan
Mitkä ovat (olivat) lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Yhteiskuntaoppi
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[x] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine
Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[x] Muu laji (voimistelu)
[ ] En osaa sanoa
[ ] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija
Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu
Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[x] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti
Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[ ] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua
Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[ ] En osaa sanoa
Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma
Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[ ] "Moi"
[ ] "Niin?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[x] Omalla etu- ja sukunimellä (kun en tiedä kuka soittaa)
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[x] En vastaa puhelimeen
Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä
Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa
Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[ ] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt
Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[x] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa
Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä (aina)
[ ] Ei
[ ] Toisinaan
Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min
[ ] riippuu ajasta ja paikasta
Mitkä asiat ovat sinulle pyhiä?
[ ] Harrastus
[ ] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[x] Koti
[x] Lemmikkieläin
[x] Perhe
[ ] Raha
[ ] Rakkaus
[ ] Sauna
[x] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[ ] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä
Mitä täytteitä et ikinä haluaisi pizzaasi?
[ ] Ananas
[ ] Anjovis
[x] Aurajuusto
[ ] Basilika
[ ] Chilikastike
[ ] Edamjuusto
[x] Fetajuusto
[ ] Herkkusieni
[ ] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[ ] Kananmuna
[ ] Kanttarelli
[ ] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[ ] Kuivattu tomaatti
[x] Maissi
[ ] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[ ] Oliivi
[ ] Oregano
[ ] Paprika
[x] Parsa
[ ] Pekoni
[ ] Pepperoni
[x] Persikka
[x] Poronliha
[x] Porsaanfilesuikaleet
[x] Rucola
[ ] Salami
[x] Simpukka
[x] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[ ] Siskonmakkara
[ ] Smetana
[ ] Suolakurkku
[ ] Tatti
[x] Tofu
[ ] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto
Mihin rusinat kuuluvat?
[x] Maksalaatikkoon
[x] Simaan
[ ] Pullaan
[ ] Yäk, ei mihinkään!
Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?
[x] En ole
[ ] Olen
[ ] En muista
Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?
[x] Juusto
[ ] Makkara / kinkku
[x] En syö juusto- tai makkara/kinkkuleipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä
Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa
Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa
Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa
Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[x] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[x] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[x] Vähemmistöön
[x] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] Milloin mitenkin
Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[x] Herätyskellosta
[ ] Kysyn kaverilta
[ ] Kännykästä
[x] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[x] Rannekellosta
[ ] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta
Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[x] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[x] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[ ] Päästän mummon istumaan bussissa
Seisooko lopussa kiitos?
[x] Ei
[ ] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti

testit
14. lokakuuta 2008
Amarillossa
Lauantai-iltana menin nukkumaan yhdeksältä. Luulin olevani väsynyt mutta pyöriskelin sängyssä neljä tuntia unta saamatta.
Sunnuntaina unet jäivät vähiin kun suuntasin kahdeksitoista Kalpan B-nuorten peliin jäähallille. Oli ihan mielenkiintoista. Yksi pelaaja ei meinannut saada kiekkoa ollenkaan mukaansa rankkarissa. Enpä ollut aiemmin nähnyt kahdella nollaa vastaan-hyökkäystä. Kalpa hävisi 1-4. Äiti hyssyytteli minua kun mietin ovatkohan pari pelaajaa kaksosia kun on sama sukunimi. Vasta myöhemmin kertoi että niiden sukulaisia istui todennäköisesti vieressämme. Oops. Totesin myös että Pakkanen-nimisen pelaajan pitäisi ruveta meteorologiksi. Olen pohtinut sitäkin montakohan Puoskari-nimistä lääkäriä on Suomessa.
Pelin jälkeen mentiin äidin ja veljien kanssa veljen synttäreiden kunniaksi syömään Amarilloon. Ruokaa piti odottaa vain tunti. Onneksi minulla oli mukana kirja Petrin matka Myyrmanniin. Söin Lime chickeniä ilman bataattia ja maissisalsaa. Yksi bataattiviipale oli silti eksynyt lautaselleni, buu. Nälkä ei minulla lähde ravintolaruuilla, koska niissä on liian vähän rasvaa. Mitähän sanoisivat jos pyytäisi voita annoksen päälle? Kuljettiin monta kertaa Tino's tattoo-paikan ohi ja teki joka kerta mieli sanoa äidille että tuolla otin tatuointini.
Iski pienoinen väsymys sunnuntai-iltana. Jotenkin ihmeellisesti sain tehtyä ruokaa ja syötyä, siivottua kissojen laatikot ja käytyä suihkussa ennen kuin kaaduin sänkyyn iltaseitsemältä. Neljäntoista tunnin yöunet virkistivät kummasti. Tosin heräsin puoliltaöin antamaan kissoille päivän viimeisen aterian.
Maanantaina kävin tuttuun tapaan ostoskierroksella. Saan ahdistusta jos en pääse kerran viikossa kirpparille. Menin kellosepänliikkeeseen vaihdattamaan patterin rannekelloon, mutta sepä onkin rikki. Kivaa. Ei nimittäin ollut ilmainen vaan maksoi peräti muutaman kympin pari vuotta sitten. Toinen kelloni eli mummolta rippilahjaksi saatu on toiminut moitteetta 15 vuotta.
Kirpparilta löytyi taas tavaraa. Hame joka kerrankin istuu päälleni, angel-toppi, joulupukki-kynttilä joululahjaksi äidille ja kissakoriste lahjaksi Sherrylle. Sekä lapsuuteni kirja Iltasatujen aarteet eurolla. Sen satuja minulle luettiin ja sen satuja itse luin pikkuveljelleni.
Miksi minua aina luullaan opiskelijaksi? Kyseltiin olenko nyt syyslomalla. Teki mieli möläyttää miten vanha olen.
Enpä ikinä uskonut sen olevan mahdollista, mutta omistan nyt The Buccaneers-dvd:n. Luulin että se on julkaistu vain USA:ssa, vaikka onkin BBC:n sarja. Mutta Amazonista löytyi hollantilainen R2-julkaisu. Jippii. Katsoin heti kaikki kuusi jaksoa.
Mitähän kaikkea muuta olen tilannut Amazonista... No ainakin elokuvan Apua, vaimoni on teurastaja. Ja rutkasti jääkaappimagneetteja. Lievästi sanottuna harmittaa kun Amazon ei toimita isoa osaa tuotteistaan Suomeen. En ymmärrä miksi ei.
Street Kings-elokuvan arvostelusta: Street Kings kerää naiskatsojia yhtä paljon kuin Sinkkuelämää-leffa heteromiehiä. Olen nähnyt Street Kingsin mutten Sinkkuelämää, joten taidankin tietämättäni olla heteromies.

9. lokakuuta 2008
6. lokakuuta 2008
Shoppailua
Kävikin ilmi etten mene tällä kaudella Kalpan otteluihin. Äidin viereen ei pääse istumaan ja minullehan ei mikään muu paikka kelpaa. Pitänee sit käydä jossain a-nuorten pelissä, siellä ei sentään ole ryysistä. Paitsi että ne ottelut on viikonloppuisin enkä silloin ehdi.
Torilla jaettiin kunnallisvaalien takia ilmaista leipää. Miksei ikinä jaeta pekonia tai voita, jotka olisivat paljon terveellisempiä vaihtoehtoja. Aina vaan pelkkää sokeripaskaa. No joo, leipä on halapaa shittiä.
Kirpparilta ostin kissoille avaamattoman pussillisen leluja kahdella eurolla ja itselleni kokoa 146/152 cm olevan hameen. Onneksi olen pieni. Ostin myös taas uuden kemian kirjan, tällä kertaa hintaa oli 20 senttiä. Ei minulla kyllä ole pienintäkään hajua siitä mitä olen tekemässä. No eipähän ainakaan mene paljoa rahaa hukkaan.
Anttilasta ostin viimein Simpsonit-elokuvan. Olisin halunnut ostaa myös Paranoian, mutten löytänyt sitä enää.
Kirjastosta kävin hakemassa varaamani kirjan Petrin matka Myyrmanniin. Olen halunnut lukea sen jo vuosia. Tein sen virheen että aloin lukea kirjaa jo bussissa, heti tuli kyyneleet silmiin.
Elämäni on nykyään pelkkää rytmihäiriötä ja kauhukohtausta. Rytmihäiriöiden takia en meinaa saada nukutuksi ja sitten kun nukahdan herään vähintään viisi kertaa kauhukohtaukseen ennen kuin viimein pysyn unessa. Olen onnistunut aivopesemään itseni suhteellisen hyvin tajuamaan heti kauhukohtauksen alkaessa ettei se ole totta. On aika outo tunne kun sen tajuaa mutta kohtaus sen kun jatkuu.
Yritin varata Olivialle ajan kuulon tarkistukseen mutta eivätpä nuo mitään sellaisesta testistä tiedä. Eivätkö valkoiset kissat käy näyttelyissä? Ei kai sitten. Ei vaan millään jaksaisi mitään vastoinkäymisiä nyt. Tai koskaan. Onneksi äidin ultraäänessä ei näkynyt mitään.
Ehti kulua 12 tuntia ennen kuin tajusin että uusi Dexter-jakso on ilmestynyt.

Valehteleva neurootikko
- Eysenckin persoonallisuuskysely
- 5% (1/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
- Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
- 10% (2/20) - Psykoottisuus
- Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
- 78% (18/23) - Neuroottisuus
- Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
- 75% (18/24) - Valheasteikko
- Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.
Tunnisteet:
testit
5. lokakuuta 2008
Tulta munille?
Yhtenä aamuna erään talon alakerrassa vastaani tupsahti palomiehiä ja poliiseja. Yksi palomiehistä kysyi olinko haistanut mitään erikoista. Nolona sit selitin että "joo, tupakkaa..." Yhdessä kerroksessa haisi niin kovasti tupakalle että ainoa ajatus oli että äkkiä pois täältä. Ei tullut pieneen mieleenkään että se voisi olla tulipalo. Mietin kauan että enkö todella erota tulipaloa tupakan hajusta. Piipaa-autot häippäsivät äkkiä pois paikalta eikä lehdessäkään ole ollut tuosta oletetusta tulipalosta mitään. Tulipalo vai tupakkaa, kas siinäpä pulma?
Täydellinen Halloween-asu minulle.
Täydellinen Halloween-asu minulle.
Tunnisteet:
logi
4. lokakuuta 2008
30. syyskuuta 2008
Köyhä ja kipeä
Epistä. Sain vasta tänään tietää että hiukkaskiihdytin on hajonnut heti käynnistyksen jälkeen, jesh. Uusi yritys on keväällä. Luulin tähän asti että ensimmäiset törmäytykset tehdään 21.10.
Olivia joudutaan sittenkin viemään vielä toisen kerran eläinlääkärille. Valkoiset kissat tarvitsevat näyttelyyn todistuksen kuulokyvystä. Harmittaa sillä tuonkin olisi voinut hoitaa steriloinnin yhteydessä.
Tuli taas pieni kävijäryntäys sivuille kun Prison Breakin jakso loppui jännään kohtaan. Kaikki haluavat tietää mitä on laatikossa.
Äidistäkin saa olla huolissaan niin monen syyn takia. Uusimman vaivan takia hemoglobiini on tippunut jo aivan liian alas ja jatkaa putoamistaan. Kohta varmaan astuu vähintäänkin pyörtymiset kuvaan.
Olin kaikessa rauhassa kissojen kanssa laittamassa pyykkejä kaappiin kun tietokone käynnisti itse itsensä uudelleen. Taisi olla joku demoni, kotitonttu tai kummitus asialla. Tosi outoa.
Tänään olen ollut tosi kipeä. Oli tarkoitus käydä mm. eläinkaupassa ja kirpparilla, mutta jaksoin käydä vain lähikaupassa. Olihan sielläkin kissanruokaa mutta ei sitä mitä olisin halunnut. En tosin edes muista sen nimeä. Ostin sit Shebaa kuten yleensä ja Pirkkaa maistiaisiksi. Loppupäivä meni suurilta osin makoillessa. Jossain vaiheessa oli pakko vääntäytyä ylös sängystä ja yrittää jaksaa tehdä jotain ruokaa. Päiväunet keskeytyivät mm. siihen kun Tabitha oli pussilakanan sisällä ja puri jalkojani. Mahakin on sekaisin eilen aloittamani lääkekuurin takia. Varsinkin tämän aamun päätös ottaa lääke tyhjään mahaan oli erittäin hyvä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)