Viime yönä tein pitkään Dexter-sivustoani ja sain sen julkaisuvalmiiksi. Suljin tietokoneen klo 1.11. En kuitenkaan saanut unta sillä nukuin eilen ihan liian pitkään. Kahden jälkeen iski kova ukkonen. Satoi kaatamalla. En olisi siihen ilmaan lähtenyt ulos jos olisikin pitänyt. Pidin television päällä vaikka pelotti että salama iskee. Olin hereillä vielä kolmen aikaan.
Tilaamani mustekasetti tuli viimein. Postinkantajan soittaessa ovikelloa en tietysti ollut pukeissa. Laitoin äkkiä paidan päälle toivoen että se on tarpeeksi pitkä. Kovin kärsimätön tuo jakaja oli kun ehti soittaa kelloa jo toisenkin kerran. Mutta nytpä minulla on mustetta ja pääsen koristamaan kämppäni seinät Leon S. Kennedyn kuvilla. Kivaa on tietysti se että Tradedoublerin ansiosta saan 9e takaisin musteen hinnasta.
Pomo ei ole vieläkään soittanut. Kuinka kauan tätä täytyy kestää?
30. heinäkuuta 2007
Tunnisteet:
logi
29. heinäkuuta 2007
Sain tänään viimein viimeisteltyä viitisen videota. Tai oikeastaan vain yhdessä oli vielä enemmänkin tekemistä, muut olivat niin valmiita kuin jaksan niistä tehdä. Editointivirheitä on kauheesti mutta kakka ohjelma ei suostunut niitä löytämään. Nyt minulla ei pitäisi olla yhtäkään keskeneräistä videota, aah. Kai.
Prison Break - My Immortal 2.0
Toinen versio ensimmäisestä tekemästäni Prison Break-videosta, aiheena tietysti homostelijat Michael ja Sucre. Ensimmäisen videon kanssa hätäilin joten halusin tehdä uuden version jossa on enemmän ja parempia kohtauksia.
Michael & Sara: You'll be in my heart
Ei minun pitänyt koskaan tehdä Michael & Sara-videota, mutta sorruin paineen alla. Klassinen esimerkki videosta johon sain inspiraation biisistä. Tätä biisiä kuunnellessani sain idean tehdä siitä PB-videon. Erityisesti kohta "when destiny calls you have to be strong, I may not be with you but you have to hold on" on syyllinen siihen että tämä video syntyi. Tiesin tuota kohtaa kuunnellessani mitkä PB-kohtaukset laittaisin näkymään sen taustalle.
Dexter: Hold me, thrill me
Tämä oli ensimmäinen Dexter-video jonka tein. Halusin tehdä videon Dexteristä mutten oikein tiennyt biisiä, mutta jonkin ajan päästä sekin löytyi. Tämän on toinen versio tästä videosta, ensimmäisessä versiossa sanat ja video eivät käyneet yksiin ja päätin sittenkin tehdä toisin.
Neela & Ray: I'd wait for life
Menin NBC:n Tehis-sivuille tämän biisin soidessa. Sivuilla alkoi pyöriä Neela & Ray-video 13. kauden viimeisestä jaksosta. Se sopi mielestäni tämän biisin kanssa hyvin yhteen. Tämän videon pohjana toimi tekele jonka olin tehnyt tuosta kyseisestä jaksosta. Evoluution kautta se muuttuikin Reela-videoksi, tosin paljon ei vanhasta jäljelle jäänyt.
Michael & Sucre: Incomplete
Papi! Ensimmäisessä Michael & Sucre-videossani on kohtauksia Prison Breakin ensimmäiseltä kaudelta. Halusin tehdä heistä myöskin videon toisen kauden kohtauksilla. On ne niin lutusia. Soulmates ja match made in heaven.

youtube
28. heinäkuuta 2007
I did bad.
Tuli sitten lahjakkaasti missattua työvuoro. Soittivat klo 7.15 ja kyselivät olenko pian valmis. Juuh. Olin merkinnyt viimeiseksi työpäiväksi 27.7. mutta se olisikin ollut 28.7. En sitten tiedä miten on mahdollista että minulla on niin huono muisti että parissa sekunnissa ehdin unohtaa oikean päivämäärän, sillä kirjoitin sen aikoinaan heti ylös.
Pahinta on se että jotenkin aavistin tämän. No ei, pahinta on tietysti se että nyt tämän päivän palkka jää saamatta. :O
Pomo soittaa ylihuomenna eli lisää hauskuutta on tiedossa. Mahdottoman kivaa odotusta. "You are fired!"? Nolottaa ihan kybällä.
Ilmakin on vaihteeksi kuin morsian eli jalat saivat taas ilmaisen kylvyn. Pitäisiköhän nuo litimärät kengät heittää samantien roskiin?

27. heinäkuuta 2007
Kuvia.
Mun pyhä nurkkaus.
Kukka. Ruusupegonia tai joku. Pitäisiköhän sitä kastella useammin kun on alkanut näemmä kuivua? Nalleparka ei halua näyttää naamaansa kuvassa.
Taulu. Valitettavasti ihanuus ei välity kuvasta. Huonot värit ja silleen.

Katselin Stephen Kingin novelliin perustuvan elokuvan 1408. Leffa kertoo hotellihuoneesta jossa kummittelee pahemman kerran. Elokuvan parasta antia oli tietysti suosikkinäyttelijäni Samuel L. Jackson, mutta olihan tuo muutenkin hyvä leffa.
Ei ollenkaan vähän haluttaisi nähdä tämä toinen... On ainakin saanut hyviä arvosteluja. En malta odottaa sian näkemistä.
Ei ollenkaan vähän haluttaisi nähdä tämä toinen... On ainakin saanut hyviä arvosteluja. En malta odottaa sian näkemistä.
Tunnisteet:
logi
Ohi on. Viisi viikkoa. Väsynyt mutta onnellinen? Jospa kroppa saisi nyt levätä. Ainakin jalat pitäisi jotenkin saada kuntoon. Ja selkä. Se on ollut kipeä jo pitkään kun ei tykkää kumartelusta. Mutta tänä aamuna se kipeytyi entisestään kun lopputyökseni kumartelin ihan liikaa. Piti vähän aikaa kävellä selkäänsä pidellen kuin mikäkin raihnainen vanhus.
Kesä. Alkaisiko se nyt? Bilettämään pääsen vasta elokuussa. Ja silloinkaan ei kenties ole tiedossa vadelmaa sillä sitä ei enää mistään Kuopion Alkosta saa.

Olen avannut Resident Evil suomeksi-blogin. Juu, oli ihan pakko. Halusin paikan jonne laittaa kuvia joille ei muuten ole ollut mitään käyttöä.
Tunnisteet:
logi
25. heinäkuuta 2007
Matt Groening oli eilen Conanissa kertoilemassa Simpsonit-elokuvasta. Leffan ensi-ilta on ylihuomenna. En malta odottaa. Suosikkihahmoni elokuvassa taitaa olla Homerin kovasti paijailema sika.
Leffan virallisella sivullahan voi tehdä sen Simpsonit-version itsestään.
Leffan virallisella sivullahan voi tehdä sen Simpsonit-version itsestään.
Tunnisteet:
logi
Tunnisteet:
logi
Voiko ihanammin aamu enää alkaa, voiko ihanampaa aamua olla kuin on tää...
Voipi sanoa että tuota laulua teki mieli laulaa kun heräsin tänä aamuna lakanat, vaatteet ja jalat veressä. Jotenkin teki mieli jäädä kylppäriin asumaan. Soittaessani väittivät että ovat aikataulusta puoli tuntia myöhässä. Vaisto tai mikälie intuitio sanoi minulle varsin selvästi että paskat ja ota kännykkä mukaan. Päätinpä silti olla ottamatta ja sitä tuli kaduttua katkerasti.
Olin paikalla 40 min myöhässä mutta jouduin silti odottamaan. Istuin pimeässä ja kylmässä märällä penkillä. Onneksi ei satanut. Lämmitin itseäni ajattelemalla että palkka sentään juoksee koko ajan. Jänöjussi loikki lähelle ja huomasi minut vasta sitten, liikkumatta kun olin. Vähän aikaan se katseli ja kuulosteli minua ja loikki sitten kauemmaksi.
Viimein puolen tunnin jälkeen odotukseni päättyi, tunti ja 10 min myöhässä. Mutta siitäpä vasta ilo alkoi kun huomasin että jotain oleellista todella puuttuu. Eipä ollut tuollaista käynyt koskaan aikaisemmin. Läksin silti töihin. Aika pian huomasin että keltainen auto seurasi minua. Arvasin kyllä. Sieltä hyppäsi firman ukko joka kertoi minulle asioita. Minulle oli kuulemma yritetty soittaa. Nolona oli pakko tunnustaa ettei känny ole mukana. Ei ole ensimmäinen kerta kun olin kusessa sen vuoksi. Kotiin tultuani huomasinkin että puheluita oli tullut peräti neljä kappaletta. Oops.
Jos jo tänä aamuna oli näin vittumaista mitä kamalaa onkaan tiedossa huomenna, kun helvetti räjähtää?

24. heinäkuuta 2007
Sohvapöytä 1-Bella 0.
Ruuvit tulivat pöydästä läpi ja pöydällä näkyvät tukikappaleet ja ruuvit jätin kokonaan laittamatta. Juuh. Mutta kyllä se asiansa ajaa ja kestää jopa painoa, vaikka hutera onkin. Eiku pöytäliina päälle ja... Onneksi maksoi vain 25 euroa.
Sitten päätin (ja muistin) kastella kukan. Ensin kaadoin vettä lattialle. Sitten kaadoin vettä pöytäliinalle. Enkä tiedä siltikään saiko itse kukka vettä. Sitten kaadoin taas vettä lattialle. Ja päälleni.
Mitähän sitä seuraavaksi keksis?

23. heinäkuuta 2007
Tuli käytyä eilen Lidlissä elämäni toisen kerran. Ensimmäinen kertahan oli kaksi viikkoa sitten. Laitoin jalkaani kengät jotka ostin vain siksi että olisi kengät joiden kanssa voi kävellä pitempiäkin matkoja. Mutta kuten arvata saattaa kengät alkoivat heti hangata. Laitoin nenäliinan kenkään ja kenties sen avulla selvisin pahemmilta vammoilta. Iho on paikoin rikki ja pari vesirakkulaa tietysti sain. Hääharjoituksissahan sain jalkaani pahan haavan joka ei meinannut parantua moneen viikkoon. Eipä taida todellakaan olla olemassa kenkiä joita voisi pitää hameen kanssa ja jotka eivät hankaisi. Tänä aamuna huomasin myös että työkenkieni pohja on jo hajalla. Eivät nuo kengät kauaa kestä, noitakin olen käyttänyt puolisen vuotta. Taidan seuraavaksi uhrata tuolle alttarille Adidaksen kengät, saa nähdä kestävätkö ne yhtään sen kauemmin.
Lidlissä näin naisen joka näytti mielettömän tutulta. Aluksi luulin häntä vanhaksi koulu- tai kurssikaveriksi, mutta myöhemmin tajusin että hänhän oli yksi kaasoista Sherryn häissä.
Vähänkö tunsin lauantaina itseni tyhmäksi kun löysinkin Anttilasta pesupusseja hintaan 1,90e. Damn. En vielä ostanut mutta tällä viikolla pitää.
Otin eilen nauhalle leffan Rakkaus saa odottaa. Se perustuu Danielle Steelen kirjaan jonka olen lukenut. En tosin muista kirjasta kuin yhden kohtauksen, pitäisi lukea tuo kirja uudestaan. Harmi vaan kun nauhoitusta katsoessa huomasin että antenninjohto oli taas tehnyt tepposet ja kuva oli tosi huono. Katsoin eilen myös elokuvan Norbit. Sitä haukuttiin lehdessä oikein urakalla joten mielenkiintoni luonnollisesti heräsi. Monessa kohtaa nauroin mutta tekihän elokuva törkeästi pilaa lihavista ihmisistä.
Pari päivää sitten tein Dexter-sivujani ja eksyin siksi keskustelupalstalle. Siellä paljastui että Dexterin toisen kauden kaksi ensimmäistä jaksoa oli jo julkaistu. Totaalinen shokki ja yllätys. Toinen kausi kun alkaa USA:ssakin vasta syyskuun lopussa. Voin sanoa että harvemmin olen ollut yhtä innoissani kun odottaessani jaksojen latautuvan. Mitäpä sitten sanoa noista jaksoista? Fakta on se ettei toinen kausi voi millään yltää ensimmäisen tasolle. Yhtä mielenkiintoista pääjuonta ei nimittäin voi olla. Ensimmäisen jakson lopussa oli mielenkiintoinen juonenkäänne mutta ainakin toistaiseksi sen potentiaali on hukattu. Tosin tuo taitaa olla se pääjuoni tällä kaudella joten eiköhän se ehdi vielä kasvaa ja kunnolla.
Katselin huutiksesta millä hinnoilla vanhoja lautapelejä on ostettu ja järkytyin. 35 euroa yhdestä oli jo ihmeellistä kunnes huomasin että toisesta oli maksettu jopa 80 euroa. Täysin käsittämätöntä. Pitää laittaa vanhat lautapelini myyntiin. Pitää tosin miettiä minkä lähtöhinnan laittaisi. Ahneella voi olla paskainen loppu ja voi olla ettei ihan heti kaupaksi mene. Mutta eipä minulla mitään kiirettä ole ja kärsivällisyyttä riittää. Joissain piireissä näemmä nuo vanhat lautapelit ovat todella haluttua kamaa. Enpä oikeastaan haluaisi noista peleistä edes luopua (ne lapsuusmuistot) mutta ei niitä yksinkään voi pelata. Ja tällä hetkellä kaikki tulopuoli kelpaa paremmin kuin hyvin.

20. heinäkuuta 2007
Tuli kerrankin nukuttua hiukan pidempään. Näin outoja unia. Yhdessä niistä oli pari haisunäätää. Luulin niitä ensin nukkuviksi kissoiksi. Otin heti kameran ottaakseni niistä kuvia mutta tottakai ne heräsivät heti ja lähtivät pois.
Skunk
Suppressed anger. To dream of a skunk means that "something stinks" in your life. A skunk in a dream can also represent self-confidence or feeling self-secure.
To see a skunk in your dream, suggests that you may be driving people away or turning people off. Alternatively, it indicates that all is calm about a certain situation but you do not necessarily like it or agree with it.
Skunk means someone who people speak bad behind the back of him/her.
Kaikkee ne aina keksii...
Aamulla oli kuumeinen olo ja kurkkuun koski. Harkitsin jo kuumeen mittaamista mutten sitten jaksanutkaan. Tai oikeastaan en osittain edes muistanut. Ehkä.

19. heinäkuuta 2007
Tilasin Ellokselta kokoa xs olevan hupparin, mutta suuressa viisaudessaan he lähettivät minulle koon xl. On pikkuisen iso. Alushousut sentään olivat oikeaa kokoa. Elloksella oli mahtavat alennukset joten kannatti todella tilata. Joissain tilaamissani tuotteissa alennusprosentti oli jopa 75. Normaalihinnalla tilaaminen (mistään) ei kannata.
Huutiksessa oli tällä viikolla hauskaa. Eräs tyyppi teki ensimmäisen huudon kohteeseeni ja pyysi että sulkisin kohteen heti. Enpä tehnyt niin. Korkein huuto oli tuolloin 4.50e. Huudon sulkeuduttua aikanaan hinta oli noussut huimaan 11.50e. Ensimmäistä kertaa jostain tavarastani oli todellista kilpailua. Pitäisi kai laittaa omaan kuvaukseeni että en sulje kohteita etuajassa. Se nyt vain olisi täyttä tyhmyyttä sillä moni euro voi jäädä saamatta. Huudon voittanut (sama) tyyppi olisi halunnut että lähetän tuotteen jo tänään, mutta eipä lupauksestaan huolimatta maksanut heti huutoaan. Jotenkin aavistan että saan valitukset tuosta. Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin.
Eilen etsiskelin kaupoista pesupussia. Kyllähän minulla jo sellainen oli mutta tarvitsin toisen, tai mieluusti kolmannenkin. Anttilassa kiertelin mutten sieltä löytänyt. Sokoksellakaan ei meinannut osua silmiin mutta sitten kassallahan niitä tietysti oli. Hintaa oli suolaiset neljä euroa joten en raaskinut ostaa kuin yhden. Mutta onpahan merkkinä Triumph eli on varmaan tosi laadukas ja kestävä pussi. Erityispojot kassahenkilölle joka oli mielettömän mukava.

18. heinäkuuta 2007
Eilen katsoin elokuvan nimeltä Old boy. Lehdessä sitä kehuttiin hirveästi ja annettiin täydet viisi tähteä. Leffa on imdb:ssäkin äänestetty yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Kyseinen kriitikkohan oli sitä mieltä että Smokin' Aces on ihan liian väkivaltainen. Miten sama ihminen voi olla sitä mieltä että Old boyssä väkivalta olisi vähäisempää ja ok-juttu?
Old boy on oksettava elokuva kaikin tavoin. Hirveä väkivalta ei ehkä ole edes pahinta, leffan kantava teema kun on insesti. Hirvein kohtaus oli kuitenkin se kun näyttelijä oikeasti söi elävän mustekalan. Kala vaan kiemurteli vielä suussakin... Myöhemmin luin että kohtauksen tekemiseen tarvittiin neljä mustekalaa. En voi ymmärtää. Yleensähän elokuvientekijät ovat niin tarkkoja sen suhteen ettei eläimiä kuvauksissa vahingoiteta.

Viime yönä tapahtui jotain pikkasen erikoista. Sisällä yhdessä rapussa oli siili. Kyyhötti vaan pelokkaana nurkassa. Oli ehtinyt jo kusta ja paskoakin. Tiedä sitten miten kauan oli joutunut siellä olemaan. Palaneen lampun takia en ensin nähnyt kunnolla ja ihmettelin mikä möykky tuo on. Aika kummallisessa paikassa se oli. Ei katutasossa vaan kellarikerroksessa, josta tosin oli portaita molempiin suuntiin. En ymmärrä miten se oli sinne päätynyt/päässyt.
Aluksi luulin etten voisi tehdä mitään sillä en todellakaan halunnut koskea siiliin paljain käsin, piikkien ja tautivaaran takia. Pelkäsin myös että se purisi minua. Sitten tajusin että minullahan on ruskeaa voimapaperia. Otin pari niitä ja kuljetin siilin niiden avulla nurmelle pihalle. Kyllä se vähän rimpuili ja sanoin sille mielessäni "älä putoa, älä putoa". Muutaman sekunnin siili kyyhötti paikallaan pihallakin mutta lähti sitten onneksi nopeasti vipeltämään muualle.

16. heinäkuuta 2007
Taisinpa ehkä selvitä säikähdyksellä. Suuressa viisaudessani kaadoin vesimukin pöydälle. Vedet valuivat lattialle tietokoneen johtojen päälle. Pöydällä uhreiksi joutuivat hiiri, näyttö, kaiutin ja näppäimistö. Vähän pelotti pyyhkiä vesiä pois kun vesi ja sähkö eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Toistaiseksi kaikki toimii. Huvittavinta on tietysti se että muki ei olisi oikeasti alunperin kaatunut vaan vasta korjausliikkeeni aiheutti katastrofin.
Tunnisteet:
logi
Eilen tuli katsottua elokuva Last king of Scotland. Leffa kiinnosti minua lähinnä pääosanesittäjänsä eli roolistaan Oscarin voittaneen Forest Whitakerin takia. Hän on aina jostain syystä kuulunut suosikkeihini. On vaan jotenkin niin löllykkä. Hän vieraili äskettäin myös Teho-osastossa usean jakson ajan.
Taitaapa olla niin että minulla on jonkin verran vaikeuksia nähdä mitään uskottavuutta Whitakerin pahis-rooleissa. Minulle hän lienee aina oletusarvoisesti hyvis. Ensimmäinen leffa missä hänet näin taisi olla Peto. Tuota elokuvaa on kai haukuttu paljon mutta mielestäni se on erittäin viihdyttävä.
Last king of Scotland oli myös viihdyttävä, olin positiivisesti yllättänyt. Hyvä leffa kaikin puolin. Taisin tosin onneksi missata yhden elokuvan brutaaleimmista kohtauksista, ja hyvä niin. Mielestäni leffa myös esitti Idi Aminin ihan liian sympaattisena hahmona.
Enkä tunnistanut Gillian Andersonia ollenkaan, vaikka hänet alkuteksteissä huomasinkin. Se nainen näytti ihan eri ihmiseltä kuin Xfiles-aikoina.

15. heinäkuuta 2007
Viime päivinä on satanut kivasti. Ihaninta on ollut se etteivät kengät ole ehtineet kuivua siihen mennessä kun niitä on pitänyt taas käyttää. Todella miellyttävää laittaa läpimärät kengät jalkaan. Tänäkin aamuna jalat näyttivät siltä kuin olisin ottanut monen tunnin kylvyn.
Eilen sain viimein koottua atk-pöytäni loppuun, laitoin liukuvan näppäintason paikoilleen. Luulin viikon ajan että ruuveille tarkoitetut reiät ovat liian pienet mutta kyllähän nuo menivät kun käytti kaikki voimansa ja hiukkasen väkivaltaa. Arvasin kyllä että entinen systeemi miellyttäisi minua enemmän. Näppäintason kanssa metkuilu on outoa ja vaivalloista. Ja se vie ikävästi tilaa, tarvitsen paljon jalkatilaa. Yritän nyt jonkin aikaa totutella tähän, mutta saatan siirtää näppäimistön myöhemmin takaisin pöydälle.
Viime aikoina on ollut yllättävän vähän kauhukohtauksia ja muuta sekoilua. Luulin että ne lisääntyisivät stressin ja muutosten takia, mutta ei. Olenko muka oppinut ottamaan lungimmin? Tänä aamuna tosin jostain syystä heikotti ja oli hengitysvaikeuksia. Tuntuu siltä että pieni loma tekisi hyvää, kroppa ei jaksa ihan kaikkea.
Itikat ovat täysin hulluina meikäläiseen. Kun kylmässä yössä ilmestyy tällainen kuuma ja hiilidioksidipitoinen olento niin saavat itikat vähemmästäkin slaagin. Päästäni ne tykkäävät erityisesti. Tänään tosin yksi puri minua selästä, tietysti juuri sellaisesta kohdasta etten yletä kunnolla raapimaan.
Olen viimein alkanut lihoa. Taitaa siis pitää paikkansa se että kolmenkympin tienoilla aineenvaihdunta muuttuu. Persekin on levinnyt ahkeran tietokoneen ääressä istumisen seurauksena, eli jotain konkreettista hyötyä on tästäkin ollut. Eipä ole hajuakaan siitä paljonko painan nyt. Saattaa olla järkytys kun se työterveyshoitajan tarkastuksessa paljastuu.
Resident Evil 5-pelistä ilmestyi tällä viikolla pari uutta traileria. Ensireaktioni oli että eipä paljon kiinnosta, niin oudolta meininki vaikuttaa. Mitä tuolla on taas tekemistä Resident Evilin kanssa? Ei yhtään mitään. Tai no, joku ukko joka yrittää kälyisesti olla Chris Redfield.
Tänään ostin pari punaviinilasia. Pitäisikö juoda niistä vodkaa vai vettä?

13. heinäkuuta 2007
Mikä muumilaakson hahmo olen?
Muumipeikko
[] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[x] Olen itsekin kiltti
[x] Nukun paljon talvella
[x] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[x] ..se masentaa/masentaisi minua
[] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[x] Olen mustasukkainen
6/9
Muumimamma
[ ] Annan aina periksi
[ ] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[] Olen ymmärtäväinen
[] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
2/9
Nipsu
[ ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[ ] Hyvä ruoka on heikkouteni
[x] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[] Olen pitkä
[x] Inhoan kylmää
4/9
Pikku Myy
[x ] Olen pieni
[ ] ..mutta pirun pippurinen!
[] Puren
[] Pidän puoliani
[] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[] Kuitenkin ihan mukava
[ ] Olen tomera
[] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
1/9
Niisku
[ ] Olen älykäs
[] Saan hulluja ideoita
[x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ ] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa!
1/9
Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[x] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x]Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[ ] Menetän hermoni nopeasti
[]Olen heinänuhan uhri
[] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen
3/9
Mörkö
[x] Viihdyn yksinäni
[x]..tai ainakin olen usein yksinäni
[x] Olen katkera
[x] Olen melankolinen
[x] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
5/9
Haisuli
[ ] Olen varsinainen kiusankappale
[ ] En piittaa seurauksista
[] ..useimmiten niitä ei ole
[x] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[] ..mutta en sitä oikeasti ole
[] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[x] Minulla ei oikein ole ystäviä
2/9
Nuuskamuikkunen
[x] Olen syvällinen
[] Pidän ihmisten seurasta
[ ] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[x] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[x]..vapaaehtoisesti
[] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ]Nautin ulkoilusta ja telttailusta
4/9
Hemuli
[] Olen kohtelias
[ ] Olen luonnonlapsi
[ ] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[ ] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[] Olen ystävällinen
0/9
Surku
[x] Olen surumielinen
[x] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[ ] Tahtoisin olla joku toinen
[] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[x] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.(esim. seksuaalinen suuntautuminen, fetissit, ihailemani henkilö etc.)
[] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[x] Olen pieni enkä lainkaan voimakas
4/9
Noita
[ ] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[ ] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ ] Liiallinen kiltteys ällöttää
[ ] Minulla on punaiset hiukset
[] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[ ] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ ] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[ x] Saatan olla itsekäs
1/9
Piisamirotta
[x ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen
pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[x] Olen pessimistinen
[] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[x] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa jos istun kakun päälle
[x ] Nauran harvoin
4/9
Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[x] Olen kunnollinen
[x ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ x] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[x ] Olen ylpeä
[ ] Olen pikkutarkka
4/9
Muumien Esi-isä
[ ] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[x] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[ ] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[ ] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[ ] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[ ] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
1/9
Juksu
[x] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ ] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut joskus yhteen poliisin kanssa
[ ] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[ ] En häpeä(isi) laiskuuttani
1/9
Ninni
[x] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ ] Minulla on huono itsetunto
[x] Olen kuin näkymätön
[x] En puhu lähes koskaan
[x] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[ ] Olen saamassa itsevarmuutta
[ ] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa
4/9
Mörköhän mun pitäis olla mutta olenkin kai mukamas Muumipeikko... Hmm.

testit
Pari yötä sitten piti jopa katsoa se CSI Miamin jakso jossa Speed kuoli. Mielestäni hän oli todella tylsä ja mitäänsanomaton hahmo, mutta itkin silti. Toisten hahmojen reaktioiden takia lähinnä.
Eilisen Hädän hetkellä-sarjan jakson lopussa tuli todellinen pommi. En arvannut/muistanut ollenkaan vaikka olin juonipaljastuksia lukenut. Ymmärsin sen kyllä niin että Cruz altistui sittenkin säteilylle ja hänellä olisi vain vähän jäljellä elinaikaa. Mutta kun nyt luin tapahtumista kyse olikin siis jostain muusta kuin säteilysairaudesta. Ajattelin vain että great, juuri kun aloin ehkä jollain tapaa jopa pitää kyseisestä hahmosta, tapahtuu näin.
Pari viikkoa sitten, heti ensimmäisenä yönä uudessa asunnossa näin rajun unen. Tanssin alasti peilin edessä musiikin soidessa kovalla. En kuullut mitään mutta näin sitten kuinka oven lukkoa avattiin. Ryntäsin paniikissa peiton alle. Vuokranantajapariskunta tuli asuntoon ja olisi halunnut tervehtiä. Yritin selittää etten voi kun en ole pukeissa, mutta heidän mielestään olin silti epäkohtelias ja totaalisen tietämätön etiketistä.
Nyt pelottaa jo etukäteen maanantai. Perkele. Voi käydä rupisesti. Fingers crossed ja silleen.

11. heinäkuuta 2007
Pari tuntia sitten hurahdin yhtäkkiä tähän biisin. Menin Tehis-sivuille joilla näkyi Ray&Neela-video ja tämä biisi soi. Piti siis alkaa tehdä Reela-videota, tällä biisillä...
I'd wait for life/Take That
"There's a place we used to be
There's a face that I used to see
There's a picture with you by my side
There's a moment that I want to find
I don't know where to start
Or how to begin
But I know I love you still
If you ever turn away
If you ever change your mind
If the road ahead becomes too hard to climb
If there's something in your heart that tells you to stop
Oh to hold you close tonight
I'd wait for life
There's a voice shouting inside my head
There's a space on your side of the bed
There's a hope everytime there's a sound
There's a silence that's playing too loud
I don't know where you are
Or how you may be
But I know I love you still
If I close my eyes
I'll dream a little deeper baby
'Cause you are always on my mind
Yeah you are always on my mind
For life..."

lyrics
10. heinäkuuta 2007
Käsittämättömän nopeaa toimintaa NetAnttilalta. Tein tilauksen viikonloppuna ja jo tänään tiistaiaamuna soittivat että moneltako tuodaan paketti.
Tänä aamuna nauratti kun lehdessä oli sama kuva Horatiosta kuin minkä laitoin eilen. Juu, on mulla halvat huvit.
Tänä aamuna nauratti kun lehdessä oli sama kuva Horatiosta kuin minkä laitoin eilen. Juu, on mulla halvat huvit.
Tunnisteet:
logi
9. heinäkuuta 2007
Kun sähköpostipalvelu lakkasi viimein toimimasta löysin täysin vahingossa DC:n virallisen sivun ja sieltä joitakin kivoja kuvia.
Aina yhtä iloinen.
"Yritin selittää että ajaminen Monacossa on yhtä vaikeaa kuin polkupyöräily vessassa." Juuh. On sulla huvit ja harrastukset, DC.
Silmäni taitavat valehdella.
Red Bull on parasta?
Ja sokerina pohjalla maailman kenties ihQuin mies. Horatio. H. On jääny CSI Miamin kattelu ihan liian vähälle viime aikoina. Tais joku jakso sitten yhdelle päähahmoista tapahtua jotain pahaa.

DC
3. heinäkuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)