Olin käynyt Kontissa edellisen kerran kesällä 2011, mitäs muutti keskustasta hornaan. Kontissa olisi ollut paljonkin kivaa tavaraa, esimerkiksi neuletakkeja. Sallin itseni ostaa vain yhden lähinnä tavaratilan pienuuden vuoksi. Ylläri oli kun kirjoista löytyi Ihmisen fysiologia ja anatomia, todellinen löytö kymmenellä eurolla.
Seuraavaksi kävellen Jyskiin, mistä halusin uuden peiton/täkin. Minulla oli ennakkokaavailussa kaksi eri vaihtoehtoa, Flower tai Melody. Voittajaksi selviytyi Flower lähinnä siksi että sitä sai valmiissa kantokassissa. Molemmathan olivat tarjouksessa 30€, Flowerin normaalihinta 65€. Viiden vuoden takuu ei taida kattaa kissoja. Peiton pesuohjeissa oli epäkiva ylläri: Ei saa pestä alle 7 kg:n koneessa. No pesen tietysti silti.
Toteutin pitkäaikaisen haaveeni prinsessa-aiheisesta pussilakanasta. Olihan se kallis vaikka oli tarjouksessa, 28€.
Lopulta Jyskistä tarttui mukaan vähän liian paljon tavaraa, loppusumma oli yli 80 euroa mikä on minulle hemmetin iso raha. Muffinsikupit ja henkarit (harmi vaan että niitä olisi ollut samanhintaisina mutta paremmanvärisininä ja -mallisina Prismassa) olivat suunnitelmissa, mutta ostin myös mm. untuvatossut - sellaiset olen aina halunnut (7€) ja kylpyaine-pakkauksen.
Tapsa esittelee uusia mustia large-koon untuvatossuja. Hyvin tarttuu kaikki paska... kaikkeen.
Jyskin vieressä oli yllättäen Hong Kong, ja kauppakeskus Herman. Tyhjää täynnä eli hyvin menee?
Seuraavaksi vielä kävellen Prismaan, josta halusin lähinnä Urtekramin uutta Koivu-sarjaa. Ostin vain shampoota, kosteusvoide ei inspiroinut. Ja viimein löysin pienen vesipistoolin Claire-asuuni, puoleen hintaan eurolla.
31. elokuuta 2012
29. elokuuta 2012
Tahtoo epätoivoisesti apua endometrioosiin
Koska en voi enää käyttää keltarauhashormonia (harmittaa että sitä jäi yksi käyttämätön putkilo) endometrioosi-kipujeni hoidossa olin pakotettu etsimään muita vaihtoehtoja. Laitoin iHerbissä hakuun 'endometriosis' ja kyllähän sieltä jotain löytyi.
Pycnogenol eli rannikkomännyn kuoriuute. Olin lukenut tästä tuotteesta aikaisemminkin. Sen luvataan auttavan suunnilleen kaikkiin maailman vaivoihin, mutta enpä tiennyt että myös endometrioosiin, ihan tutkitustikin.
Pakkomielle on pakkomielle, ja ryntäsin heti aamusta Sokokselle katsomaan valikoimaa. Siellä oli kolme eri Pycnogenol-tuotetta. Kahdessa oli epätoivottuja aineita (maissitärkkelys ja maltodekstriini), joten valitsin Pycnogenol Easy Lifen, jota olinkin jo netissä katsellut. Saa nähdä onko mitään vaikutusta mihinkään ja saanko sivuvaikutuksia.
Toinen tuote mihin iskin iHerbissä silmäni on Lady's Mantle. Arvostelujen perusteella vaikuttaa lupaavalta, joten pitää kokeilla. Olen jo pitkään meinannut tehdä iHerb-tilauksen. Tai monta, sillä tullirajat muuttuvat vuodenvaihteessa.

3 tilausta
NetAnttilasta olisin halunnut kahdet kengät mutta mitäs hidastelin tilaukseni kanssa. Toisista eli Hummelin lasten 18 euron alekengistä oli molemmissa väreissä kokoni loppu. Toiset sentään vielä sain eli miesten kengät koossa 38, puoleen hintaan 20€.
Olin tosi tyhmä tuon paketin haun kanssa. Jo perjantaina tuli Anttilalta tekstiviesti jossa oli mm. tilausnumero ja lähetystunnus. Ihmettelin tarkoittaako tuo viesti nyt sitten sitä että paketti on saapunut perille. Vasta tiistaina tajusin että en ollut katsonut viestiä loppuun asti - kyllä siellä edempänä kerrottiin että paketti on saapunut. D'oh. Olisin voinut hakea sen jo kaksi kertaa.
Ja kun avasin paketin huomasin heti että yksi tuote puuttuu, tilaamani alennussukkahousut (5€). Tietysti. En kyllä aio maksaa tuotetta jota en koskaan edes saanut.
Taisin tehdä nyt jo neljännen mineraalimeikki-tilaukseni Meow'lta. Tällä kertaa tilasin munchkin-koon Siamese-sävystä Frisky, kun se edellinen vaan on auttamattomasti sittenkin liian vaalea. Outoa tällaiset ongelmat että jokin meikki on liian vaalea. Frisky on vaikuttanut ainakin tähän mennessä hyvältä. Hintaa tuli postikuluineen reilut 22 dollaria, kun sai 25% alennusta.
Tilasin elämäni ensimmäisen kerran Cosmopolitanin, kun sai meikkejä tilaajalahjaksi. Eniten haluaisin tilata suosikkilehteni MeNaiset, mutta siitä ei ole pitkään aikaan ollut kivaa kaupanpäällistä. Nyt tosin olisi tarjolla Favoraa mutta eipä juuri innosta kun en käytä ollenkaan kasvorasvoja ja muutkin tuotteet vaikuttavat liian tujuilta naamaani.

Tunnisteet:
nettishoppailu
28. elokuuta 2012
Kiitos, Prison Break
Eilen sain katsottua loppuun Prison Breakin. Tässä urakassahan oli vain neljä kautta ja 81 jaksoa. Tietysti se asia joka lopussa ärsyttää eniten: Sara ei olisi ikinä antanut Michaelin tappaa itseään.
Sitten pitäisi päättää mitä katsoo seuraavaksi. 24:n aloitin alusta silloin joskus ajat sitten, mutta se jäi pahasti kesken noin kahdeksan jakson jälkeen. Haluaisin katsoa pelksätään 24:n viidennen kauden, minulla kun on se dvd:nä, vieläkin avaamattomana muovikääreessään.
No nyt rupesin katsomaan lapsuuteni suosikkisarjaa Jaettu maa (North and South). Haluaisin lukea kirjat joihin sarja perustuu.
Ja vielä 3 neljännen kauden Prison Break-videotani, joista en kyllä tykkää yhtään:
Jäähyväiset Michaelille. Musiikkina Linkin Parkin What I've done.
Michaelin ja Saran jäähyväiset. Musiikkina Within Temptationin joku eli Our Farewell.
Michael & Sucre, osa 4. Musiikkina Where the lost ones go. Huomasin nyt että Final Breakissa on kohtaus jonka pitäisi ehdottomasti olla mukana tässä videossa, ja sekös vituttaa.

prison break
27. elokuuta 2012
Toivottavasti ihmiskunta kuolee sukupuuttoon
Kesätyöt loppuivat. Aavistin että viimeisenä työkertana jotain kamalaa tapahtuisi ja oikeassa olin. Kaikki nämä vuodet olen odottanut milloin tielleni osuisivat tarpeeksi tyhmät idootit, ja nyt niin kävi. En tiedä miten ilkeät paskiaiset pystyvät elämään itsensä kanssa. Onneksi olen menettänyt uskoni ihmisiin ja miehiin jo ajat sitten niin ei tunnu missään.
Tajusin tuossa ettei minulla ole töiden aikana ollut juurikaan öisiä paniikkikohtauksiani. Kummallista, yleensähän työtäni pidetään kohtauksia lisäävänä. No ehkä ei ollut edes aikaa nukkua. ;) Työt myös laihduttivat eli housut roikkuvat päällä.
Sopivasti kesätöiden loppumisen kunniaksi sain pahan sivuvaikutuksen keltarauhashormonista. Juoduin siis lopettamaan sen käytön. Ja sehän merkitsee kivuliasta elämää ja endon kasvua sisälläni ympäriinsä. Lisäksi tietysti sekin että jos se auttoi kilppariin. Mutta ei voi mitään, all things serve the beam ja se että pystyy hengittämään on aina kaikista tärkeintä. Aloin tuossa muutenkin tajuta mitä kaikkea kamalaa endosta voi seurata, jos sisuksia joudutaan leikkaamaan pois rankalla kädellä.
Tänään kävin Mehiläisessä työterveystarkastuksen verikokeissa. En joutunut odottamaan vuoroani yhtään kun kymmenen aikaan menin. Eipä ole mitään tietoa siitä milloin menen itse työterveystarkastukseen - kuulemma ns. vuorotyötarkastus on pakollinen? Seuraavat vapaat ajat olivat viime viikolla syyskuulle ja silloinkin niitä oli vain kolmena eri päivänä.
Kävin myös kirjastossa hakemassa varaamani kohukirjan Fifty Shades - Sidottu. Sillä olikin viimeksi katsoessa vain 33 varausta. Alunperin tätä kirjaa piti tulla kirjastoon vain pari kappaletta mutta jostain kumman syystä lisäsivät määrää edes muutamalla.
Kirjoista puheenollen luin loppuun Hyvää yötä - apua univaikeuksiin. Todella hyvä kirja, joka ei todellakaan käsittele pelkkää unettomuutta vaan ihmistä kokonaisuutena. Masennus, ahdistus, stressi, työuupumus.. Siitä en tykännyt että kirjassa käytettiin liian vaikeaa kieltä, ns. ammattislangia. Tyhmä ei-akateeminen ei tajjuu, kun esimerkiksi kerrotaan että yöllisten paniikkikohtausten hoitona on "CBT". Sama suomeksi, kiitos! Ei voi olla liian vaikeaa kirjoittaa lyhenteet auki ja suomeksi.
Pitäisi poistattaa patti niskasta. Se on vain kasvanut ja on välillä kipeäkin. Tuli vain pieneen mieleen että mitäpä jos sen poiston takia joutuu antibioottikuurille? Joko vain varmuuden vuoksi tai jos se tulehtuu. Jos näin on niin sitä riskiä en voi missään nimessä ottaa. Ja pitääkö olla jäykkäkouristus-rokotus voimassa, jos tikkiä laittelee?
True Bloodin viides kausi loppui USA:ssa. Täyttä paskaa. Sarja on nyt täysin omillaan eikä yhtäkään juonikuviota ole otettu kirjoista.
Mutta yllättäen kiinnostuin sarjasta The Walking Dead. Toinen kausi loppui juuri Suomessa, ja pitänee kai alkaa seurata sarjaa USA:n tahtiin kun kolmas kausi alkaa lokakuussa.
Kaikista eniten odotan Dexterin kauden alkua.. Kerrankin siinä tapahtuu jotain.

logi
22. elokuuta 2012
Kahjon kissan kesä
Varoitus: Sisältää mahdollisesti ällöttäviä kuvia!
Tapsa ja Tapsan pallo, trilogia:
Kesä on ollut kylmä.
Hyvin näkyy hammaskivet.
Tapsa television takana.
Tapsan suosikkipaikka vaatehuoneessa on autoradan päällä.
Hyvin mahtuu.
Tapsa tykkäsi Kalin tuoreesta kuivaruoka-oksennuksesta. Nami nami. Kiitti kun ei tarvinnut siivota suuremmin.

Keskiviikko, kamalaa kurjuutta
Se tunne kun pääsee aloittamaan työt kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Ja juuri sillä hetkellä alkaa sataa. Tiedottaminen ei toiminut taas ollenkaan. Uuden tiedotteen piti tulla puoli viideltä mutta eipä tullut. Viestin tuloon ei voi luottaa enää nykyään ollenkaan. Periaatteessa odottelin siis koko ajan valitussoittoa että miksi en ole aloittanut töitä. Mutta ihme kyllä lopulta ajoitukseni oli täydellinen. Olin matkalla töihin kun sain viestin.
Mutta miten monella eri tavalla voivatkaan munata hommat totaalisesti samana aamuna? Yritin soittaa päivystysnumeroon mutta en päässyt läpi. Kun puoli Kuopiota soittaa samaan aikaan ja linjoja on vain yksi. Yksi ja sama linja työntekijöille ja asiakkaille! Jos työntekijällä on jotain tärkeää asiaa niin on turha toivoa läpipääsyä. Tällä kertaa ei kuulunut edes valintaääntä tai tuutannut varattua, puhelu vain katkesi heti.
No pääsinhän minä viimein läpi. Kahdeksan jälkeen, jolloin kuului tiedote että ovat sulkeneet kahdeksalta! Silloin oli pakko nauraa, keskellä katua.
Olisin voinut käydä pääkallopaikalla kerran olin keskustaan menossa, mutta päätin että en. Eivät ne luuserit ikinä tule oppimaan mitään jos aina siivoaa niiden jäljet. Vitutti vaan se että olen tietysti tehnyt tämän kesälomantuurauksen virheettä ja nyt niitä virheitä tulisi tilille kertaheitolla 8. Ja menettäisin tietysti tulospalkkion.
Lopulta tajusin että voisin laittaa pomolle tekstiviestin. Ja kas kummaa kun sitten soittivatkin heti takaisin, tosin ei pomo. Minun olisi muka pitänyt itse mennä hoitamaan ylityöt, kun kaikki varatyöntekijät ovat jo lähteneet. Just joo. Totesin että en, lopetin työt tuntikausia sitten ja olen jo ihan muualla.
Ja aina valehdellaan, muka kaksi tuntia myöhässä. Totuus kun olisi se kolme tuntia. Ja 'tekniset ongelmat' my ass. Pikemminkin epätoivoiset ongelmat, lol. Ja hauskintahan on tietysti se että vasta huomenna on se varsinainen main event. Aina täsmälleen samat ongelmat kun nämä idiootit vetää tätä epätoivoista paskaa, ihan liian monta kertaa vuodessa.
Pikkuisen väsytti kun pääsin kotiin 11.30 aikaan. Zombie joo. Luojan kiitos en avannut ovea kolmen jälkeen iltapäivällä kun ovikello soi, ihan hilkulla oli kun luulin että kyseessä voisi olla postinjakaja. Tämä mysteerimies soitti viereisen naapurin ovikelloa mutta ei sitten kahta seuraavaa. Eli tv-lupatarkastaja? Ja se postinjakajakin oli samaan aikaan rapussa, tuli tähän kerrokseen vain pari sekuntia sen jälkeen kun mysteerityyppi meni alempaan. Onneksi ei ollut mitään liian isoa postiluukkuun. Se olisikin voinut olla ongelma, jos sattuisi nämä kaksi yhtä aikaa ovelle.
Ja sitten vielä tietysti ne endokivutkin, jotka alkoivat maanantaina. Särkylääkkeestä huolimatta kramppaa kylkeä välillä niin kovasti että pystyy hädintuskin hengittämään. Oma moka taas kun en ole käyttänyt keltarauhashormonia. Ihmettelin nimittäin jo että missä ne kivut viipyy.

20. elokuuta 2012
"Vitun alkoholisti saatana"
Unohdinkin viimeksi kertoa että perjantaina 10.8. käytiin ilmaisessa harjoitusottelussa Kalpa-Kärpät. Kalpa voitti 2-1, ihan lopussa tehdyllä maalilla. Toivoin vain ettei mentäisi jatkoajalle sillä oli kiire kotiin katsomaan olympialaisten miesten pikaviestin alkueriä.
En kai koskaan opi. Lauantaina oli tarkoitus ottaa niin vähän viinaa ettei tule krapulaa, kun piti mennä tänään maanantaina töihin. Enkä mielestäni juonut paljoa, mutta kaipa sittenkin. Tuli nimittäin karmea krapula, oksensin viisi kertaa. Vodka on niin petollista. Jos olisin juonut saman määrän siideriä ei varmasti olisi tullut mitään. Illan saldo: Kotona yksi siideri ja kaksi vodkadrinkkiä, baarissa (Intro & Gloria) kolme vodkadrinkkiä. Opinkohan tästäkään mitään? Vodka ei kannata. Ei ainakaan tee nyt tippaakaan mieli viinaa. Ja kurkku oli taas oksentamisen jäljiltä tulessa kun yritin syödä. Tällä kertaa ei tainnut tulla hartiakipua.

14. elokuuta 2012
Painajaisten poikamiestyttö
Eilen oli tarkoitus käydä HM:llä etsimässä farkkushortseja Halloweenin Claire Redfield-asuuni. Mutta eipä tarvinnutkaan kun kirpparilta löytyi omaa kokoani (W27) olevat farkkushortsit puolella eurolla. Viime viikolla tilasin Deal Extremestä asuun tarvittavan pyssyn - se on vain parin euron typerä pyssykaulakoru. Harkitsin kyllä esim. vesipyssyä mutta en vain halua tulla ammutuksi baarissa vain siksi että joku luulee minulla olevan oikean aseen. Ja eipähän tartte sitten kanniskella sitä ympäriinsä. Tavaratila tulee olemaan Halloweenina äärimmäisen pieni kun en ota laukkua mukaan.
Repäisin ja ostin Anttilasta kirjan Karppaajan kotiruokaa, 20€. Tykkään harvoista karppaus-kirjoista mutta tätä pidin lainassa kirjastosta puoli vuotta. Viime viikolla se oli viimein pakko palauttaa..
Jännää miten NetAnttilassa eräätkin kengät ovat tarjouksessa ja maksavat 18€. Mutta itse kaupassa oli normaalihinta 40 euroa. Ja netissä normaalihinnaksi sanotaan vain 30€... Pitää siis tilata netistä - tavaratalo-toimituksella. Harmittaa sekin kun viime viikolla olisi ollut Citymarketissa halpoja tarjouskenkiä..
Enpä voi enää tilata Animal rescuesta. Enää ei ole Paypalia maksuvaihtoehtona. Kuulemma on ollut jotain ongelmia Paypalin ja heidän systeemeidensä kanssa. En ymmärrä. Eihän kellään muullakaan ole ollut mitään ongelmia Paypalin kanssa. Eli ongelma on Animal rescuen oman systeemin luuseriudessa. Ja kun yritin tilata kortilla niin oli muka jotain häikkää billing informationissa. Huok. En muutenkaan olisi tilannut enää vuodenvaihteen jälkeen kun tullijutut muuttuvat, mutta loppukiri jäi nyt tekemättä. Olisi ollut niin monta kivaa tuotetta jotka olisin halunnut. No säästyypähän ainakin rahat?
Jahka kesätyöt päättyvät pitäisi käydä hammaslääkärissä. Ja käyttää kissat hammashoidossa. Ja käydä työterveyden labrakokeissa JA työterveystarkastuksessa. Siellähän voisinkin kertoa kivoja juttuja paniikkikohtauksistani, mutta ei siitä mitään hyötyä olisi. Enhän pääse enää työterveyslääkärille asti. Ja en joka tapauksessa rupeaisi syömään masennuslääkkeitä tai beetasalpaajia.
Kuopioon avataan syksyllä Armaksen paikalle uusi baari, Club Capital. Sori nyt vaan mutta nimi ei voisi paljon typerämpi olla.

logi,
nettishoppailu
Kirja: Lemmikkielämää
Seppo Turunen: Lemmikkielämää - Ihmisen eläinsuhde ja eläinten hyödyntäminen
Muutamia mukavia faktoja kirjasta:
Koira on ihmiselle vaarallisin eläin. Kissat ovat tappaneet sukupuuttoon tai sen partaalle monia eläinlajeja. Kissat kantavat ja levittävät ihmiseen monia sairauksia, esimerkiksi lintuinfluenssaa. Kissat aiheuttavat skitsofreniaa. Kissan ekologista jalanjälkeä pitäisi pienentää syöttämällä sille enemmän viljaa ja vähemmän lihaa - mitä siitä että kissan terveys kärsii? Rotat ovat aiheuttaneet enemmän kuolemia kuin kaikki sodat yhteensä. Lemmikkeinä pitäisi pitää vain sellaisia eläimiä jotka myöhemmin syödään - miksei kansalaisopistossa ole kissan nylkemis-kurssia?
Ihmisten määrä maapallolla vähenee jopa alle miljardiin vuosisadan loppuun mennessä. Ruoka loppuu. Kuivuus tekee suuresta osasta maapalloa asumiskelvotonta, vaan ei Suomesta. Joten kaikki tulevat tänne?

9. elokuuta 2012
Väsynyttä juttua
Taas olisin ollut valmis kirvesmurhaan kun aikaa nukkua olisi ollut kaksi tuntia ja naapurissa alettiin porata seitsemältä aamulla. Aikamoisena zombina sitä tulee mentyä joinakin öinä ja päivinä maailman kaduilla ja toreilla. Sataa, tuulee ja on seitsemän astetta "lämmintä" keskellä Suomen ns. kesää.
Taas hajosivat yhdet kengät, näköjään Animal rescuen lenkkarit kestivät tosi vähän aikaa. Alle kaksi kuukautta ja olivat kuluneet puhki kantapäistä. Anttilan kuvastossa olikin kahdet halvat kengät, pitää ehkä tilata kun nykyään saa aina ilmaisen toimituksen jos hakee pakettinsa Anttilasta. Olen kenkien suurkuluttaja.
Keilaamassa on käyty kaksi kertaa. Ennen risteilyä ja taas viime lauantaina. Yleensä olen voittanut aina mutta nyt viimeksi hävisinkin yhden sarjan. Yhden voitin pisteellä ja viimeinen meni tasan, mutta kokonaistilanteessa voitin vielä.. Sit mentiin Intron kautta Gloriaan, ja kas kummaa kun kysyttiin henkkarit. Se on aina portsarin tapa sanoa ettei haluaisi päästää minua sisälle. Mutta HAH, tälläpä kertaa oli molemmilla passit mukana.
Sunnuntaina oli vähän päänsärkyäkin, mutta sen jätti pian varjoonsa vatsakivut. Yritin taas olla kuukauden ilman keltarauhashormonia mutta eihän siitä mitään tullut kun kivut olivat niin kovat. Keltarauhashormoni on minulle tosiaan särkylääke, ilman sitä kivut olisivat hirveät. Ja yllättävää kyllä se on kenties auttanut myös joihinkin oireisiini jotka kuuluvat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Jos näin on se tarkoittanee sitä että minulla oikeasti voisi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Sillä endometrioosin lisäksi keltarauhashormonin sanotaan auttavan myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ja kivaa tietää sekin että endo voi johtaa syöpään tai vaikka suolenpoistoon..
Lontoon olympialaisia on tietysti tullut katsottua. Ja tullut tajuttua ettei siellä kiinnosta mikään muu kuin yleisurheilu eikä niistäkään kovin moni laji. Keskisalon kohtalo oli taas kova. Ja muuten ps. Tapsa onkin yrjökasa. No respect anymore.
Voitin kilpailusta Kuopio-rintamerkin ja muistikirjan. Vasta toiselle kerralla kun menin kaupungintalolle palkinnon haku onnistui.
Koreassa on sentään keksitty kissanmentävä sohva. Minähän haluaisin että kaikkien huonekalujen jalkoina olisivat kissojen raapimapuut. Minulla onkin käytössä ns. köyhän naisen yöpöytä: rikkimennyt ylösalaisin käännetty raapimapuu!
Että minä vihaan ihmisiä

3 sormusta
Ihana parin euron rihkamasormus eBaysta.
Parin euron kissasormusta katselin eBayssa pitkään. Onhan se aika iso, painava ja kömpelö. Mutta on ihan kivaa laittaa toiseen käteen kissarannekello ja tämä kissasormus, ja toiseen yllä oleva ruususormus ja ruusuranneketju. Kissakäsi ja kukkakäsi!
Animal rescuen hopeista sydänsormusta en ole käyttänyt kertaakaan.Virheostos siis. On vaan niin mitäänsanomattoman näköinen livenä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)