Halloween-bileet sujuivat yllättävän hyvin, tiettyyn pisteeseen asti. Olin ajat sitten päättänyt että menen paikalle taksilla kun en halloween-varusteissa bussiin asti uskalla mennä. No uskalsinpa kuitenkin. Vasta bussista pois lähtiessä huomasin että siellä oli ollut toinenkin tyyppi halloween-asussa. Voipi sanoa että halloween-asusteissa saa kyllä aivan helvetisti huomiota osakseen kun kävelee kaupungilla. Kaikki kääntyvät ihmeissään katsomaan. Minä kun tykkään ihmisten huomiosta niin älyttömästi...
Kävelin siis keskustasta juhlapaikalle. Olin perillä hiukan viiden jälkeen eli myöhässä. Luulin että paikalla olisi jo paljon porukkaa, mutta vasta yksi henkilö oli saapunut. Näiden bileiden oli olevinaan tarkoitus olla hiukan pienimuotoisemmat mutta lopulta meno oli samanlaista kuin aina aikasemminkin.
Juttelin jopa illan aikana muutaman ihmisen kanssa. Esimerkiksi tyypin kanssa joka vuosi sitten oli pukeutunut Umbrellan työntekijäksi. Tuleva eduskuntavaaliehdokaskin oli paikalla mahtavasti maskeerattuna. Yksi asia ihmetytti. Aikasempina vuosina vieraat ovat olleet aina upeissa kauhu/halloween-asuissa. Tällä kertaa lähes kaikki olivat tavisvaatteissa. En tajua. Kuka tästä pukukoodista päätti ja miksei siitä minulle kerrottu?
Yhtä asiaa en todellakaan ymmärtänyt. Suurin ongelma tällaisissa kotibileissä on aina se että paikalla on parikymmentä viinaa juonutta ihmistä mutta vain yksi vessa. Illan loppuvaiheessa vessan ovi oli auki ja pari tyyppiä jutteli siellä. Siis vain jutteli. Kysyin voisinko päästä vessaan olettaen että tietysti. No eipä käynyt kun kuulemma he eivät voi jutella missään muualla kuin vessassa!?! Jos kerran vessa on juttelupaikka niin ilmeisesti olohuone on pissimispaikka. Yksi ihminen ehdottikin että menisin (kostoksi) pissimään kukkaruukkuun.
Jokainen solu minussa sanoi että kannattaa lähteä kotiin heti kun keskustaan asti päästään eikä mennä jatkamaan iltaa muiden mukana. Olivat näet menossa keski-ikäisten junttikapakka Anturaan laulamaan karaokea ja ties milloin sieltä pääsisi halloween-bileelliseen tanssipaikkaan asti. Noh enpä ollut Anturassa kovin kauaa vaan lähdin. Bussi oli mennyt muutamaa minuuttia aikaisemmin eli valitsin lähtöni ajankohdan huonosti. Kotona olin ennen keskiyötä.
Saa nähdä miten käy sen Saw 3D:n kanssa. 3D-lasit aiheuttavat kuulemma silmäsärkyä, päänsärkyä ja pahoinvointia sekä ovat tietysti helvetin epämukavat. Eivätkä välttämättä mahdu omien silmälasien päälle. Ja rahojako ei edes saa takaisin jos ei pysty ollenkaan näkemään leffaa?? Hitto kun en tajunnut tätä asia aikaisemmin niin olisin jättänyt liput ostamatta. No onpahan ainakin ainoa 3D-leffa jonka edes yritän mennä katsomaan.
31. lokakuuta 2010
28. lokakuuta 2010
Halloween-asuni: Musta kissa
Musta venepääntie-halpismekko jonka ostin Ebaysta muutama kuukausi sitten, maksoi postikuluineen noin kympin verran, uutena siis. Laatu on huono ja mekko haisee hirveälle pesusta huolimatta. En ole vielä kertaakaan käyttänyt, saa nähdä saanko ängettyä lauantaina päälle asti.
Mustat kissakäsineet jotka ostin pari vuotta sitten kenties Amazonista ja joita ei myöskään ole vielä käytetty. Oli tarkoitus yhdistää ne kahden vuoden takaiseen Halloween-asuuni mutta se jäi tekemättä. Ovat aika epäkäytännölliset ja epämukavat.
Musta kissa-choker jonka ostin Ebaysta viime viikolla. Ehti onneksi hyvin Halloweeniin. Ebayssa oli paljon erilaisia kissa-chokereita, tämä oli toiseksi halvin ja ainoa jossa riipus on musta. Ja mielestäni nätein.
Lisäksi: blondi "Barbie" peruukki jonka ostin myöskin parisen vuotta sitten Amazonista ja jota en ole käyttänyt. Mustat kissankorvat aiemmin ostamastani kissasetistä, ja kenties häntäkin. Rusettia en laita, sen korvaa tuo choker. Mustat sukkahousut ja verkkosukat. Saappaat.
Tämä on tämän blogin tuhannes postaus. Onnea, minä!

26. lokakuuta 2010
Saw 7 liput ostettu
Mutta ei se ihan ongelmitta sujunut.
Ensinnäkin luulin aluksi ettei leffa tule vielä Kuopioon, kun näytöksiä ei näkynyt. Sitten tajusin että Kuopion lipunmyynti alkaa vasta kahdeltatoista. Kun kello tuli 12 menin leffan kautta lippukauppaan. Siellä sitkeästi väitti että Saw 7:llä ei ole näytöksiä Kuopiossa päivänä jona halusin, kaikkina muina päivinä kyllä. Että pikkasen huonoa onnea? No sitten menin vielä Kuopion kautta lippukauppaan niin johan alkoi löytyä näytös sillekin päivälle.
Tautisen kallista kyllä on, 11.50e per lippu. En tajua miksi pitää maksaa ekstrahintaa 3D-lipusta jos Kuopiossa ei edes ole 3D-salia.

25. lokakuuta 2010
24. lokakuuta 2010
Joulun tuloa ei voi estää?
7. lokakuuta oli jo Lidlissä joulukalentereita ja -suklaita. Kohta kai joulukamaa aletaan myydä juhannuksena...
Tein jokin aika sitten jopa jotain ruokaa, karppien kesäkurpitsa-"lasagnea". Harmi vaan etten voi sietää teollista jauhelihaa, yök. Mietinkin millä jauhelihan voisi korvata seuraavalla kerralla. Ajattelin pekonikuutioita, mutta niitä taidetaan myydä vain turhan pienissä paketeissa.
Tapsa teki tänään kivan tempun. Kun otin kaapista pois kissanruokalaatikon sen oli ihan pakko hypätä kaappiin laatikon paljastamaan pieneen tilaan. Sieltä pois tuleminen ei ollutkaan ihan helppoa ja se pudotti samalla jalalleni kissaruokatölkkejä. Jalaka on nyt pikkuisen kippee. Olle tiputti pari päivää sitten kissojen ruokalautasen, särö tuli ja lasinkeräykseen meni sekin Helsingin tuliainen. Onneksi ostin yhden ylimääräisen.
Sain kaikki kuusi Saw-elokuvaa katsottua jo viikkoa ennen viimeisen osan ensi-iltaa. Voin vain todeta että edelleen Saw 3 on mielestäni huonoin noista, pitkä ja tylsä kuin nälkävuosi. Kuutosesta en muistanut paljon mitään, mutta nyt sekin on toivottavasti tuoreena muistissa. Toivon todella että Saw 7 tulee heti ensi-iltanaan myös Kuopioon asti, sillä tiedän tarkasti päivän jolloin haluaisin mennä sen katsomaan.
Kaikista lukemistani vampyyrikirjasarjoista voiton vie Mustan tikarin veljeskunta. Sarjan ensimmäinen osa oli minulle hiukan liikaa, mutta toiseen rakastuin. Ja nyt luen kolmatta, jossa on pääosassa Bella-vampyyri...
Oli kaunis ja tuuleton yö. Täysikuu loisti taivaalla kirkkaana ja pelottavana...

Tunnisteet:
logi
22. lokakuuta 2010
Kuudes True Blood-kirja: Definitely Dead
Iski pienoinen hämmennys ja vitutus kun luin kuudetta True Blood-kirjaa. Kirjan takakannessa kerrotaan että Sookien serkku Hadley kuolee. Odotin ja odotin milloin se tapahtuisi, mutta ei. Sitten ilmeni että Hadley olikin kuollut jo aikaisemmin. Sookie puhui tapahtumista joita en muistanut edellisissä kirjoissa olleen, vaikka kuinka yritin.
Viimein tarkistin asian. Viidennen ja kuudennen True Blood-kirjan väliin sijoittuu novelli, jossa koko Hadley-juttu tapahtuu. Eipä vaan missään kerrottu että kirjasarjan viidennen ja kuudennen kirjan välissä pitäisi lukea joku novellikin että ymmärtäisi jostain jotain.
Ja itse asiassa jo neljännen kirjan jälkeen olisi pitänyt lukea kaksi novellia, kertoo True Blood-kirjojen aikajana.
Definitely Dead oli aikamoisen tylsä kirja, ainakin ensimmäiseltä kolmannekseltaan. Mitään ei tapahdu, Sookie käy vain töissä ja ruokaostoksilla. Tosi mielenkiintoista. Mitähän keksisivät sarjan kuudennelle kaudelle jos sinne asti päästään? Enkä todellakaan erityisemmin välitä tiikeri-Quinnista. Onko Sookien ihan pakko olla jokaisen vastaantulevan miehen kanssa?

true blood
20. lokakuuta 2010
Zhu Zhu Pets: Kissanlelu?
Zhu zhu pets-hamsteri Rocky on saapunut taloon. Sattui olemaan Partasella tarjouksessa ja maksoi 11.95e. Siellä oli yllättävän paljon eri värivaihtoehtoja.
Hauska se on mutta miten kauan kestää että hajoaa? Mennä viipottaa pitkin lattioita ja päästelee outoja ääniä. Kissat taisivat lähinnä pelätä ja olla ihmeissään.

11. lokakuuta 2010
Shoppailua pitkästä aikaa
Kuopion Kontti muuttaa tämän viikon jälkeen pois keskustasta joten kävin siellä tänään viimeisen kerran. Kaikki tuotteet olivat puoleen hintaan mutten silti ostanut mitään vaikka olisi ollut esimerkiksi kivoja kissakoristeita. En ostanut kirppariltakaan vaikka yksi takki hintaan 2.50e houkuttelikin.
Halloween-bileet ovat taas tiedossa kuun lopussa. En edes tiedä menenkö sinne mutta ostin silti Käherrystarvikkeesta varmuuden vuoksi kissa-setin, 7.50e. Pukeudun mustaksi kissaksi jos menen, minulla on valmiiksi aiheeseen sopivat käyttämättömät käsineet. Mustaa peruukkia en oikein haluaisi laittaa, käyttämätön blondi-peruukkikin olisi. Haluaisin silti uuden, lyhyemmän peruukin. Mutta enpä taida raaskia ostaa. On muutenkin outoa panostaa rahallisesti maksimissaan yhteen ainoaan iltaan vuodessa. Köyhällä ei ole niin hirveästi varaa laittaa tällaisiin turhuuksiin.
Syy miksi en Halloween-bileisiin menisi on tietysti se etten ole tippaakaan sosiaalinen ihminen. En vain kuulu sinne hauskaa pitävien ihmisten keskelle, jonnekin nurkkaan yksin murjottamaan... Halloween-asunikin jää aina ns. puolitiehen. Muut ovat niin hienoina.
Sokokselta löytyi kiva Kiroileva siili-jääkaappimagneetti, 2.50e. Noita oli aiemmin Anttilassa kalliimmalla ja en silloin löytänyt noin kivaa kuva-aihetta (No onko jotaki ruokaa?! Mullon aiva saatanammoinen näläkä!). Anttilasta uudet pökät (3.60e) lasten puolelta jotka olivat jopa vieläkin alennuksessa (onneksi sillä unohdin taas että minulla olisi ollut -20% alennuskuponki) ja mansikkasuihkugeeliä. Anttilaan oli nyt tullut pin-koodia kysyvät maksupäätteet. "Kiva" että pitää itse vetää plussakorttikin siinä laitteessa... Kohta ovat kassaihmiset työttömiä? Mihin tämä maailma on menossa? Mäkkäristä hain ruokaa, salaattia ja juustohampurilaisen kuten aina.
Olen onnistunut lihomaan sillä söin itseni viime viikolla ähkyyn monena päivänä. Krapulasyömiset jäivät vähän päälle... Kukapa sitä ikinä mitään muuta syömistä kaipaisikaan kuin meetvurstia, juustoa ja paistettuja nakkeja? Voi possupoloiset.. Niisk.
Viikonloppuna sain viimein katsottua Teho-osaston kolmannen kauden loppuun. Markin pahoinpitely tuli minulle täytenä yllätyksenä, en muistanut että se tapahtuisi jo silloin. Enää vaivaiset 12 kautta jäljellä! Saw-elokuvista katsoin ensimmäisen, eli 5 vielä pitää katsoa ennen kuun loppua ja Saw 7:n ensi-iltaa. Milloin sen menee katsomaan onkin jo ihan toinen asia.

6. lokakuuta 2010
4. lokakuuta 2010
Biletys maximus
Darkshadow's-kissalan uusi ylpeys: Tino.
Kolmen kopla. Seuraavat toisiaan joka paikkaan.
Gloriassa Sherry meinasi missata lauluvuoronsa. Oli mennyt vessaan jo pari biisiä aikaisemmin kun hänen vuoronsa sitten tuli. Juontaja oli jo kaksi kertaa pyytänyt kun ajattelin ettei vessassa voi niin kauan kestää. Menin sitten etsimään ja siellähän Sherry oli vessan ulkopuolella juttelemassa tuttujensa kanssa. Ei ollut edes ehtinyt vessaan asti. Huusin sitten että sun lauluvuoros, alahan juosta...
Ehkä olisi muuten mentykin muualle kuin Onnelaan ellei minulla olisi ollut kahta ilmaiskuponkia, jotka jopa kelpasivat. Toinen oli peräisin Giggelin opiskelijakalenterista ja toinen City-lehdestä. Taisin juoda yhteensä peräti kolme Caipiroskaa. Kotona olin kahden maissa.
Ainakin tuli tanssittua tarpeeksi sillä jalat ja perse olivat kipeät. Krapulaa ei ollut minkäänlaista. Sain nukuttua yllättävän hyvin ja pitkään. Heräsin monta kertaa mutta aina nukahdin heti uudestaan. Yhdeltätoista heräsin ja söin sitten ja kattelin töllöä. Frasierin jälkeen nukuin vielä pari tuntia ja nousin sängystä viimein viideltä iltapäivällä, lienee jonkinlainen ennätys.

3. lokakuuta 2010
1. lokakuuta 2010
Eläimiä ja tuskaa
Viikon ajan elin pelossa äitini terveyden suhteen. Kun helpotus sitten tuli sain kamalan niskasäryn joka säteili korviin ja hampaisiin asti. Ehdin nähdä unenkin jossa äitini oli tehnyt itsemurhan sairastamansa syövän vuoksi. Sain äidin elvytettyä.
Eläinsuojeluyhdistyksen lehden ensimmäinen numero tuli. Ensi viikko on eläinten viikko, ja teemaeläimenä on sika. Lehdessä oli kertomus koirasta nimeltä Kali, joka menetti pentunsa ja jolle hankittiin sijaispennuksi sika. Kerrottiin myös miten siat teurastetaan: Ensin tainnutetaan, sitten lasketaan veret ja sitten laitetaan kiehuvaan veteen. Kuulemma siinä vaiheessa vielä jotkut ovat elossa.
Näinkin sitten unen jossa olin katsomassa sikojen teurastamista. Tainnutusvaiheessa pari sikaa pysyi tajuissaan ja rupesin huutamaan siitä farmarille.
Samana päivänä söin pekonia... Syön nykyään lähes pelkästään kanaa, sikaa todella harvoin.
Mitä vanhemmaksi tulen sitä suuremmaksi maailman- ja elämisentuska tulee. Sitä herkempi olen. En kestä edes kastematojen tai muurahaisten kärsimystä saati sitten tuotantoeläinten. Miksi en siis ryhdy kasvissyöjäksi? Täydeksi vegaaniksi en voisi koskaan ruveta sillä kasvikunnan proteiinilähteissä on liikaa hiilihydraatteja. Mutta ihan helposti voisin olla lakto-ovo-vege eli kasvissyöjä joka syö lisäksi kananmunia ja maitotuotteita.
Yhtenä päivänä avasin lompakon kaupassa ja koin epäkivan yllätyksen. Visa electron ja plussakortti eivät olleet siellä. Olin edellisenä päivänä laittanut ne housujen taskuun kun en jaksanut ottaa äidin luokse mukaan koko lompakkoa. No onneksi minulla on aina käteistä mukana mutta plussat jäivät saamatta.
Osallistuin Royal Caninin valokuvakilpailuun. Jokainen osallistuja sai palkinnoksi valokuvakirjaan oikeuttavan lahjakortin. Kirja tuli tällä viikolla, on muuten hieno. Varmaan syytä ollakin kun arvo on 50 euroa. Kallista lystiä tuommoiset.
Huomenna biletys maximus. Mitä siitä vaikka jalassa on koko ajan kasvava ja mätänevä läiskä... Olen hoitanut sitä tunnollisesti viikkoja. Aina oli silti laastarissa keltaista mätää ja viime yönä sitä oli tullut läpi siteestä. Metrilaastaria kului yli paketti mutta enää en voi sitä käyttää sillä alue on liian iso. Pari päivää sitten yksi iso ja kaksi pienempää läiskää yhdistyivät yhdeksi isoksi. No joo, kaipa se silti paranemassa on. Toivoa sopii.

Elokuva: Drag me to hell
Sherry on jo pitkään yrittänyt saada minua katsomaan kauhuleffan Drag me to hell. Eilen rohkaistuin viimein niin tekemään, ilman ääniä tietty.
Elokuva oli yllättävän hyvä. Kauhukomedia. Kaksi asiaa kuitenkin pudotti pisteitä rutkasti:
1. Täysin ennalta-arvattava lopun juonenkäänne (kirjekuori). Olisin voinut lyödä vetoa koko omaisuudellani siitä miten kävisi ja kävi. Tosin luulin että poikaystävä olisi se joka joutuisi helvettiin.
2. Miksi aina kun kissa laitetaan mukaan elokuvaan tai tv-sarjaan sen ainoa mahdollinen kohtalo on tulla teurastetuksi?! Katsoin vielä unrated-version jossa näytetään enemmän... Saisivat tehtä jatko-osan Drag me to hell 2: Kisun kosto!
Drag me to hell oli täysi kopio Stephen Kingin kirjasta/elokuvasta Kirous. Molemmissa mustalainen kiroaa päähenkilön, kirous voidaan siirtää mutta päätyykin väärälle henkilölle.
Mutta miksi Sherry halusi antaa mustalle kissalleen nimen Lamia? Paha paha musta vuohi...

elokuvat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)