Australian GP, Melbourne 8.3.
SKANDAALINKÄRYÄ
McLarenit olivat määränneet tahdin Melbournessa koko viikonlopun ajan. Itse kisassa he ohittivat kaikki muut autot kierroksella. Mutta tapa jolla talli järjesteli kisan lopputuloksia ei miellyttänyt FIA:aa, joka päätti kieltää tallimääräykset vastaisuudessa. Ja mitä oikeastaan oli tapahtunut? David Coulthard johti kisaa sen loppuvaiheilla, mutta päästi sitten tallikaverinsa Mika Häkkisen ohitseen. Tähän oli syynä ennen kisaa kuskien kesken tehty sopimus, jossa todettiin että se kuski joka pääsisi ekaan mutkaan ensimmäisenä saisi toisen häiritsemättä ajella kisan voittoon. Joten Mika otti toisen perättäisen voittonsa... taas tallimääräyksellä!
Brasilian GP, Sao Paolo 29.3.
ENSIMMÄINEN OIKEA VOITTO
Viimein Brasiliassa se tapahtui: Häkkinen otti ensimmäisen 'oikean' voittonsa. Tällä kertaa ei ollut tarvetta tallimääräyksille, Mika hallitsi koko viikonloppua alusta loppuun. David varjosti häntä kakkossijallaan.
Argentiinan GP, Buenos Aires 12.4.
RÖTÖSHERRA SCHUMACHER TÖRMÄILI VOITTOON
David otti paalupaikan Argentiinassa, mutta hänen kisastaan muodostui kaikkea muuta kuin voittoisa. Ensin Michael Schumacher otti häneltä johtopaikan törmäämällä häneen, sitten DC spinnasi radalta yhdessä Jacques Villeneuven kanssa, ja viimeiseksi David ajoi ulos radalta ohittaessaan Jean Alesia. Kaikesta tästä oli tuloksena vain yksi ainoa piste eli kuudes sija Michaelin voittomassa kisassa.
San Marinon GP, Imola 26.4.
VOITTO HELPOTTI TUSKAA
Kauden ensimmäinen- ja valitettavasti viimeinen - voitto Davidille! Enemmäntästä kisasta...
Espanjan GP, Barcelona 10.5.
TAAS KAKSOISVOITTO
Jälleen yksi viikonloppu jota Häkkinen hallitsi, David seurasi kaukana perässä...
Monacon GP, Monte Carlo 24.5.
LOPUN ALKUA
Davidin neljä kisaa kestänyt epäonnen putki alkoi Monacossa. DC oli toisena kun hänen autonsa moottori pamahti.
Kanadan GP, Montreal 7.6.
KÄYDÄÄN KESKEYTTÄMÄSSÄ KANADASSA
Jälleen yksi kisa Montrealissa, jälleen yksi keskeytys johtoasemassa... Milloin DC saa hyvin ansaitsemansa voiton Kanadassa?
Ranskan GP, Magny Cours 28.6.
SAISINKO HIEMAN MENOVETTÄ?
Tankkausongelmat pilasivat Davidin kisan Ranskassa. Hän joutui tulemaan varikolle neljä kertaa, ja onnistui siksi saamaan vain yhden pisteen.
Britannian GP, Silverstone 12.7.
EKA VAI VIKA?
Kenties kauden 98 suurin pettymys Davidille. Hän ajoi kotikisassaan ulos märältä radalta. Michael voitti kisan varikolla istuen, mikä aiheutti skandaalin.
Itävallan GP, A1-Ring 26.7.
PARAS KISA KOSKAAN?
DC:n huono onni oli jatkunut neljä kisaa. Se näytti jatkuvan myös Itävallassa, missä aika-ajo kuivuvalla radalla meni vikaan - David oli 14:s. Ja kisan ensimmäinen kierros ei mennyt sen paremmin, kun Davidin täytyi tulla varikolle vaihtamaan etusiipensä. Mutta turva-auton tulo radalle pelasti hänet... David taisteli tiensä viimeiseltä sijalta toiseksi.
Saksan GP, Hockenheim 2.8.
KAMUA JELPATEN...
Lauantaina McLaren oli ilmoittanut että DC ja Mika ajaisivat tiimissä myös kaudella 1999. Ja tästä lähtien Davidin tehtävänä olisi vain auttaa Mikaa voittamaan maailmanmestaruus. David joutui todistamaan tämän jo Hockenheimissa, missä hän seurasi Mikaa koko kisan ajan alle sekunnin päässä. David ei saanut ohittaa Häkää edes kisan lopussa kun Mikan autoon tullut vika pakotti hänet hidastamaan. Tuloksena oli siis... jälleen yksi kakkossija Davidille!
Unkarin GP, Hungaroring 16.8.
ONNI KÄÄNSI SELKÄNSÄ
Talli antoi Davidille luvan ohittaa Mika liian myöhään, ja hän ei enää voinut saada Michaelia kiinni. Taas toinen!
Belgian GP, Spa-Francorchamps 30.8.
VOI DAVID, MINKÄ TEIT!
Vuosituhannen tapahtumarikkain kisa? Ainakin Davidille! Ensin DC aiheutti ensimmäisen kierroksen joukkokolarin spinnaamalla märältä radalta. Sitten toisen startin ensimmäisellä kierroksella hän kolaroi Benettonin Alex Wurzin kanssa. 'Onnekkaasti' DC pystyi jatkamaan matkaa. Sitten, puolivälin jälkeen, johtoasemassa ollut Michael yritti ohittaa Davidin kierroksella mutta onnistui vain hajottamaan autonsa DC:n auton perään. Tästä hirmustuneena Michael väitti varikolla Davidin yrittäneen tappaa hänet. Davidin ja Michaelin kolaria puitiin vielä Monzassakin. Spassa David lähti vielä uudelleen kisaan mukaan vietettyään varikolla viisi kierrosta. Lopputuloksissa hän oli seitsemäs.
Italian GP, Monza 13.9.
EI KAI TAAS!
David johti Monzassa kun hänen autonsa moottori hajosi. Ja vieläpä hänen moottoristaan noussut savupilvi auttoi Michaelin Mikan ohi...
Luxemburgin GP, Nürburgring 27.9.
VOITTO TYRMÄYKSELLÄ
Mika otti tyylipuhtaan voiton ennen Michaelia ja Davidia.
Japanin GP, Suzuka 1.11.
TOINEN SUOMALAINEN MAAILMANMESTARI
Michael joutui starttaamaan viimeiseen kisaan viimeisestä ruudusta koska hänen moottorinsa sammui toisella lähtöyrityksellä. Michael aloitti kovan takaa-ajon mutta onnistui vain räjäyttämään renkaansa. Mika voitti kisan ja maailmanmestaruuden. Davidin kolmannen sijan ansiosta McLaren voitti myös valmistajien tittelin.