27. huhtikuuta 2007

Viime yönä ei jostain syystä nukuttanut ollenkaan vaikka heräsin eilen jo seitsemältä. Kulutin sitten aikaa muistelemalla menneitä ja itkeskelemällä. Alunperin itkun aloitti tietysti Hädän hetkellä-sarja. Ehdin juuri ajatella että onpas harvinaisen tylsä jakso kun alkoi tapahtua kamalia asioita. Harmi että Third Watch on ehtinyt Suomessakin jo kuudennelle eli viimeiselle kaudelle. Ja harmi että yksi viimeisen kauden jaksoista on ns. crossover sellaisen sarjan kanssa jota ei Suomessa edes näytetä.

Olinkin sitten aamulla mielettömän väsynyt. Toimin kuin hidastetussa filmissä ja haukottelin jatkuvasti vedet silmistä valuen. Nyt päivällä nukutti kunnolla ja olisin voinut nukkua vaikka mihin asti.

Muistini oli oikeassa. Jere Lehtinen ei ole ollut MM-kisoissa 12 vuoteen eli vuoden 1995 kultakevään jälkeen. Meinasivat nyt sitten koota valheellisen Tupu-Hupu-Lupu -ketjun eli Lehtinen-Koivu-Peltonen. Se Koivu vaan ei ole Saku vaan Mikko... Suomen avausottelu on tänään. Töllössä sitä ei näy kun Pikku Kakkonen on Ylen mielestä tärkeämpää näytettävää. Näkyisiköhän netissä?

26. huhtikuuta 2007

Jee jee. WappuBileet toteutuvat sittenkin. Eikun musta peruukki päähän ja menoks.

Tämä aamu alkoikin hyvin kun en saanut kivuilta nukuttua. Lopulta oli pakko ottaa särkylääkettä. Harmi kun en eilen ostanut aspiriinia. Vanhentuneita minulla tosin olisi...

Eilen oli lehdessä vähemmän kiva tieto. Hyvä kunto ja sydämen alhainen leposyke altistaa veritulpalle. Leposykkeeni on todella hidas, vain noin 30 kertaa minuutissa. Muita veritulpalle altistavia tekijöitä ovat jatkuva istumiseni ja rytmihäiriöni, jotka todennäköisesti ovat eteisvärinää. Eteisvärinässä on vuosittain 5% riski aivoveritulpalle. Jos menisin rytmihäiriöideni vuoksi lääkärille, saisin hoidoksi beetasalpaajia joita en edes voisi käyttää, sillä ne alentavat verenpainetta ja sykettä. Toinen hoitomuoto ovat verenohennuslääkkeet, jotka voivat sivuvaikutuksenaan aiheuttaa mm. sisäisiä verenvuotoja. Se on sitten valintakysymys haluaako kuolla veritulppaan vai verenvuotoon. Olen kyllä ollut huomaavinani että kaliumin lisäys ruokavalioon vähentää rytmihäiriöitä. Ongelmana on vaan se, etten muista läheskään joka päivä käyttää mineraalisuolaa. Lehdessä suositeltiin veritulpan ehkäisyyn aspiirinia. Se olisi varmasti kaikista turvallisin lääkevaihtoehto. Tosin 300 suomalaista kuolee vuosittan kipulääkkeisiin kun ne puhkovat suolen.

Jääkiekon MM-kisat alkavat huomenna. Saku olisi ollut vapaa tulemaan, mutta joutuu taas silmäleikkaukseen. Se on todellinen sääli, sillä nämä keväät jolloin Saku voisi kisoihin tulla alkavat olla todella vähissä. Ihmeiden ihme on sen sijaan se, että Jere Lehtinen on tulossa kisoihin. Se on todella harvinaista herkkua, sillä yleensä Jeren joukkue on mennyt NHL:ssä pitkälle.

Image Hosted by ImageShack.usAamulla kivuissa kärvistellessäni muistelin Life Goes On-sarjaa, josta lueskelin eilen. Jessen ja Beccan tarina on vieläkin kaikkien aikojen koskettavin. Yhden jakson jälkeen itkin kokonaisen tunnin, joka on vieläkin ennätykseni. En tosin muista mikä se jakso oli. Yksi koskettavimmista jaksoista oli varmasti se, jossa Jesse ja Becca päättivät viimein pistää elämän risaiseksi, jättää kaiken taakseen ja lähteä matkalle Eurooppaan. Vasta jakson lopussa paljastettiin ettei mitään matkaa koskaan ollutkaan vaan kaikki oli ollut Jessen unelmaa hänen maatessaan koomassa sairaalassa.

Luin loppuun Musta torni-sarjan kuudennen osan, Song of Susannah. Jäljellä olisi enää se viimeinen, mutta juuri nyt sitä ei ole kirjastossa. Olisi pitänyt lainata se silloin kun oli mahdollisuus.

Image Hosted by ImageShack.us

22. huhtikuuta 2007

Eilen ei oikein mennyt putkeen. Jokin flunssa on tehnyt tuloaan tämän viikkoa, ja muutamana viime päivänä lihakset erityisesti jaloissa ovat olleet todella kipeät. Ihan kuin olisi maratonin juossut jo etukäteen. Jokin virus ilmiselvästi. Fyysisten juttujen lisäksi vitutti suorastaan kunnolla. Teki mieli riehua, räyhätä... ja itkeä.

Jotta vitutus laantuisi rupesin makaamaan ja katselin pitkästä aikaa Avaran luonnon. Tällä kertaa aiheena olivat virtahevot. Ne näyttävät lempeiltä löllyköiltä mutta ovat silti petoja, vaikkakin kasvissyöjiä. Huomasin miettiväni kuinkakohan monta ihmistä kuolee vuosittan virtahepojen uhrina? Jotain kamalaa tapahtui tietysti, minun ei pitäisi katsoa luonto-ohjelmia. Krokotiili söi virtahevon poikasen. :(

Illalla oli tarkoitus katsoa kaikkien aikojen paras Bond-leffa eli Kuuraketti, mutta näin vain lopun. Aluksi unohdin myös CSI Miamin, mutta lopulta en katsonut sitäkään. Mietin pitäisikö tuo jakso ladata. Uppouduin nimittäin päivittämään Tehis-sivujani mm. näillä ihanilla kuvilla. Tehiksessä on nyt 13. kauden päätteeksi luvassa jaksoja jotka aion jopa katsoa heti ja etukäteen. Aina kiinnostaa ja innostaa kun isoja juttuja tapahtuu.

Tilasinpa sitten viimein itselleni digikameran. Montakohan kuvaa mahtuu 512Mt-muistikortille? Meinaan myös huutaa itselleni ihanan taivaansinisen hameen huutonetistä. Pitkän etsinnän jälkeen löysin kesälaukun jonka voisin jopa haluta. Olen mielettömän nirso. Harmi vain että minimitilausraja on 25e, kun laukku maksaa alle 15e.

Sherryn häät lähestyvät. Päivä pelottaa minua sillä se tulee olemaan pitkä ja raskas. Pelottaa että saan kipuja ja niistä seuraa oksetusta ja heikotusta. (Viime vuosikymmenellä (?) yksi risteily meni kokonaan pilalle kun minuun iskivät selkäkivut autossa istumisen seurauksena. En pystynyt lähtemään baariin vaan vain makaamaan hytissä nälkäisenä, kun en oksetukselta voinut edes syödä. No aamun aloitimmekin sitten lonkeroilla, ja Sherry oli lounaalla ihan humalassa. Siellä taisi olla myös se pikku terroristi...) Pelottaa myös että rupean itkemään kesken seremonian. Tunnekuohuilta ei voi välttyä.

Kävin tällä viikolla kampaajalla. Siellä meni yli tunti (ja tietysti juuri siellä ollessa tuli kauan odottamani tärkeä puhelu) kun samalla värjättiin kulmat. Uusi hiusmalli on takaa juuri sellainen millaista inhoan, mutta onpahan kerrankin jotain hiukan erilaista. Seuraavana päivänä värjäsin sitten hiukset ensimmäistä kertaa lähes vuoteen.

Ihania Nintendo-pelejä.

19. huhtikuuta 2007

Tulihan se kauan odotettu kirje viimein. Ehdin jo huutaa "voihan vit..." ennen kuin tajusin että en saanutkaan mätkyjä vaan veronpalautusta 220e. Jippii.

Toisen asian suhteen ehdin jo nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eivät saisi kiusata ihmistä tolleen. Plääh ja nyyh.

Saisi pomo jo alkaa soitella. Pitäisi saada tietää asioita että voisi tehdä isoja päätöksiä.

16. huhtikuuta 2007

Olin eilen täysin valmis katsomaan ensimmäisen F1-kisan tänä vuonna, joka oli jo kauden kolmas. Niin eipä netti tietystikään toiminut. Töllöstäkään ei näkynyt yksikään kanava. Oli näköjään isompia ongelmia kaapelin kanssa.

Luin loppuun Amerikan Psykon. Kirja olikin niin karmea ja oksettava kuin oli luvattu. Tässä pieni pätkä kirjasta, ja vielä lievimmästä päästä.

Huoneistoni lemuaa mädiltä hedelmiltä, vaikka todellisuudessa haju aiheutuu kamasta, jonka kauhoin ulos Christien päästä ja mätin Marcon lasikulhoon ja joka on nyt tiskillä sisäänkäynnin tuntumassa. Itse pää on aivomössön peitossa, ontto ja silmätön ja jököttää olohuoneen nurkassa pianon alla, ja aion käyttää sitä pyhäinpäivänä kurpitsalyhdyn tavoin.

Piti sitten katsoa uudelleen se Amerikan Psyko-leffakin. Se oli ihan niin hauska kuin muistinkin, ellei hauskempikin. Eikä onneksi ollenkaan niin ällö kuin kirjaversio.
Did you know I'm utterly insane?

Eilen illalla eksyin sitten lukemaan juttuja Amerikan Psykosta, ja meinasin unohtaa kokokaan mennä nukkumaan. Päädyin myös Dexteristä kertoville sivuille. Sarjan toinen kausi ei kuulemma perustu ollenkaan Dearly Devoted Dexter-kirjaan. Olen jollain tapaa kyllä pettynyt. En ole vieläkään saanut kyseistä kirjaa käsiini. Eilen harkitsin jopa sen tilaamista. En nyt sitten tiedä olisiko se sen arvoinen.

Tämä Resident Evil Zero-paita olisi kyllä ihan pakkohankinta.

Katselin tässä yhtenä päivänä noin kymmenen jaksoa 24-sarjaa, sen kuudetta kautta jonka katsomisen lopetin joskus kesken. Halusin katsoa nuo jaksot ennen kuin poistaisin ne koneelta tilaa tarvitessani. Tuo kuudes kausi on sittenkin ollut yllättävän hyvä. Ja 17. jakson lopetus löi ällikällä. Ensimmäistä kertaa koko pääjuoni muuttuu täysin toiseksi kesken kauden. Luulin todella ettei CTU voisi löytää atomipommeja kuin vasta viimeisessä jaksossa, sillä kausihan loppuisi siihen. Mutta ei. Arvasin kyllä sen ettei Audrey ole oikeasti kuollut. Mutta nyt en malta odottaa huomista ja uutta jaksoa.

12. huhtikuuta 2007

Eilen piti katsoa CSI New York vaikken normaalisti sitä sarjaa seuraakaan. Olihan vuorossa jakso Manhattan Manhunt, jonka tarina sai alkunsa CSI Miamin puolella, joka on suosikkini. Hirveä sarjamurhaaja riehui ensin Miamissa ja siirtyi sitten New Yorkiin. Aikanaan oli pakko ladata tuo jakso, kun harmitti vietävästi se että tarina jäi kesken ja tiedossa oli että tuo NY-jakso näkyisi Suomessa isolla viiveellä. Jaksossa parasta on tietysti ihQun Horation vierailu...

Toissapäivänä ihmettelin jo kaupassa miksi broilerin rintaleikkeiden (kilo)hinta oli hyllyssä 6.90 mutta paketin päällä 2.95. Kuitista asia selvisi, rintaleikkeille olikin laitettu vahingossa reisikoipien hinta. Jee jee, halpaa ruokaa.

Etsiskelin Anttilasta kuvastossa näkemääni taulua, mutta tietysti juuri Kuopion Anttilan valikoimassa ei ollut haluamaani kuva-aihetta. Ja sehän olisi ollut suosikkikuvani Marilyn Monroesta.

10. huhtikuuta 2007

Tänään kävin vähän kaupungilla shoppailemassa, kun oli pakko palauttaa se kirjaston kirja. Tuli samalla uusittua kirjastokorttikin (ja yksi tosi wanha mysteeri selvisi, huh). Jo toista kertaa kävi sama juttu erään kirjan kohdalla: Kotoa lähtiessä se näkyi vielä olevan hyllyssä, mutta kirjastolle ehtiessäni joku oli jo ehtinyt lainata sen nenäni edestä. Argh.

Kävin sitten toisessa kirjastossa, jossa en aluksi meinannut millään löytää haluamiani kirjoja. Tarkistin vielä koneelta että ovathan ne varmasti hyllyssä. Sitten löysin toisen näytehyllystä, mutta en vieläkään löytänyt toista. Meinasin jo pyytää apua kirjastonhoitajalta kun löysin toisenkin kirjan suoraan nokkani edestä näytepöydältä. Yhteensä minulla meni aikaa kahden kirjan etsinnässä puoli tuntia.

Meinasin sitten kokonaan unohtaa että sen Amerikan Psykonkin eräpäivä oli tänään. Onneksi sain lainan vielä uusittua, olisi nimittäin vähän harmittanut ja hävettänyt jos olisin joutunut käymään uudestaan toisessa kirjastossa.

Näin viime yönä unen Prison Breakista. Olin mukana kuvauksissa kun jaksoa "Chicago" kuvattiin junassa. Kuuluin Michaelin, Lincolnin ja Saran porukkaan ja WM oli mulle tosi kiva. Kuvauksissa päätettiin pitää tauko ja koko porukka majoittautui juna-aseman vieressä olevaan majataloon. Sinne päästäkseen piti mennä tosi ison ja lukemantonraiteisen ratapihan poikki, jolla kulki paljon ja kovaa vauhtia jopa leikkijunia.

Nämäkin babykuvat oli tarkoitus laittaa tänne ajat sitten.  

 

70-luvun tosi tyylikästä muotia.

 

Mikään ei saa tyttöä hymyilemään niin kuin Tekniikan maailman uusin numero.

 

 

Yhyy! Kuka varasti mun tutin? 

 Turpiin tulee ja lujaa jos yhtään ämpyilet. 

 

 

Iskän kanssa mummolassa. 

9. huhtikuuta 2007

Sainpahan slaagin kun näppäilin Googleen 'resident evil fan fiction' tarkistaakseni että onhan sivuni tippunut aiemmalta kymmenenneltä sijaltaan alaspäin. Vielä mitä! Siellähän se Dead Woman Walking komeilee ykkösenä! Kele. Jotain rajaa sentään. Kyllä nyt hävettää.

Viime viikon torstai-iltana alkoi taas tapahtua kun tauolta palanneen Teho-osaston ensimmäinen jakso loppui. Tehis-sivuni menivät samantien kivasti tukkoon. Sivustojeni kävijämäärät tuplaantuivat. Tavallisesti kävijöitä on noin 300 päivässä, Tehiksen myötä 600.
Jokaäidin toivevävy Ville Peltonen joutui putkaan riehuttuaan kännipäissään. Maailmankirjat ovat sekaisin.

Image Hosted by ImageShack.us

Jurrinen Ville Peltonen Floridan yössä ruuvamassa paloauton renkaita irti ja kapinoimassa natsisikoja vastaan, Eaglen ottaessa osumaa poliisisediltä taustalla. Siitä olisi voinut jo jotain maksaakin. Vai näkyiköhän SopCastilta?

Hahaa.
Yleensä juhlapyhät ovat todella masentavaa aikaa, mutta tämä pääsiäinen meni ohi hujauksessa kun käytin sen leväten, nettisivujani tehden ja paria kirjaa lukien.

Sain viimein luettua loppuun Musta torni-sarjan viidennen osan. Lainasin kirjan kirjastosta jo viime vuoden lokakuussa, ja nyt tuli deadline viimein vastaan. Huomenna se on pakko palauttaa. Callan sudet oli sinällään ihan hyvä ja loppupuolella tuli tirautettua muutama kyynelkin parin hahmon kuollessa.

Mutta lopussa oli myös jotain mikä ärsytti minua. Yksi parhaista asioista Kingin maailmassa on se että kaikki kirjat ovat jollakin tapaa yhteydessä toisiinsa. Callan susissakin yhtenä henkilönä oli Callahan, joka on aiemmin ollut esillä kirjassa Painajainen. Mutta yli mentiin nyt siinä kohti kun kirjassa Callan sudet Callahan löytää kirjahyllystä Stephen Kingin kirjan Painajainen ja huomaa sen kertovan omasta elämästään. Ja sitten Callahan rupeaa itkemään ja toistelemaan että on oikea henkilö eikä mikään fiktiivinen hahmo.

Lopussa oli myös toinen asia mikä ärsytti minua. Paljastui että vihollisen aseina olivat olleet Star Wars-valosapelit ja Harry Potter... "pärskyt". Just joo. Usein voi kysyä missä aineissa King on ollut romaanejaan kirjoittaessaan? En ole lukenut tai nähnyt yhtäkään Harry Potteria, joten en voi tietää onko niissä oikeasti jotain "pärskyjä" ja jos on, niin millaisia ne ovat.

Toinen lukemani kirja on Amerikan Psyko, jossa olen menossa nyt noin puolivälissä. Tuo kirja pitää lukea ihan vain siksi koska se elokuva on niin... hauska. Kirjan takakannessa oikein varoitetaan siitä ettei se sovi herkille ihmisille. Ainakaan vielä mitään järkyttävää ei ole tullut vastaan... tai sitten olen vain tullut immuuniksi kaikelle kauhealle. Kohta muutun psykoksi itsekin?

En tässä pääsiäisen aikaan oikein ehtinyt edes tajuta etten päässyt bilettämään vaikka viikonloppu olikin vapaa. Sherry ei nimittäin ollut maisemissa vaan oli etelässä tapaamassa uusinta beibiään. Olen polttanut Sherrylle aika monta levyllistä Passionsin jaksoja. Pelkästään vanhoja jaksoja on polttamatta vielä 25kpl. Saan kai huomenna onneksi lisää levyjä, kun tämän tietokoneen levytila on valitettavan rajallinen ja jaksot pitää ladata heti niiden ilmestyttyä sillä ne eivät ole saatavilla kauaa.

3. huhtikuuta 2007

Kuvia Sonasta.

Fallen angel?

Image Hosted by ImageShack.us

Michael joutuu taas vankilaan.

Image Hosted by ImageShack.us

"Just forget I ever existed."?

Image Hosted by ImageShack.us

Image Hosted by ImageShack.us
Ei vittu. Tänään kaikki on mennyt persiilleen. PB:n jakso oli tietysti perseestä. Heräsin aamulla ihan turhaan kuudelta kun nettitv:ssä ei enää ollutkaan Foxia. Sitten unohdin katsoa Kreisin kynäniekan ja sen ainoan Tehiksen jakson jonka olisin halunnut nähdä. Kiitos, aivot.


You scored as Grace. Your Grace!! Your loyalty will win you friends. You tell the truth and nothing more. Your heart is pure and good. And you are a kind and radiant human. Thanks for taking my quiz. Please rate. :)

Peace

83%

Grace

83%

Wisdom

75%

Faith

58%

Love

33%

Hope

33%

Courage

25%

Joy

0%

What feeling are you?? (cool pics)
created with QuizFarm.com

2. huhtikuuta 2007

En malta odottaa huomisaamua. Sen jälkeen pitääkin pärjätä viisi kuukautta ilman Prison Breakia. Tosin toinen vaihtoehto olisi ollut että sarja olisi loppunut tähän, joten ei voi valittaa.

1. huhtikuuta 2007

It's been a looong time coming, pretty. Tämä postaus oli tarkoitus tehdä ajat sitten, mutta parempi myöhään...? Elikkäs juttua tekemistäni videoista, tekojärjestyksessä.

Image Hosted by ImageShack.us
Resident Evil 4 in Slow Motion

Ensimmäinen tekemäni video. Tai no, tämä on toinen versio siitä. Ehkä jopa pidän ensimmäisestä versiosta enemmän. Tämän videon tekemiseen meni paljon aikaa ja päänsäryiltäkään en välttynyt. Onneksi muiden videoiden tekeminen on ollut paljon hauskempaa ja helpompaa. Tämän videon kanssa ongelmana oli se että halusin laulun sanojen ja videon tapahtumien osuvan yksiin, ja se ei ollut ollenkaan helppoa. Tässä versiossa minua häiritsee muutama kohtaus joita minun oli pakko hidastaa liikaa ajoituksien takia. Nuo kohtaukset (Ada) näyttävät todella noloilta, mutta ei voi mittään. Musiikkina Tehis-biisi Slow Motion/David Gray.

Image Hosted by ImageShack.us
Prison Break - My Immortal

Tästäkin videosta olen tehnyt jo toisen version, mutta tämä on se ensimmäinen. Toiseen versioon sain enemmän ja parempia kohtauksia, mutta ei kai tämäkään niin huono ole. Videon alussa on yksi suosikkikohtauksistani PB:ssä... Ihminen on juuri tapettu Michaelin silmien edessä, ja hän alkaa viimein tajuta ettei parhaatkaan suunnitelmat riitä... T-Bagin huudellessa hänelle tappouhkauksiaan. Muutenhan videon aiheena on Michaelin ja Sucren suhde. Parhaalla PB-foorumilla moni on laillani samaa mieltä siitä, että Sucren pitäisi unohtaa Maricruz ja myöntää että Michael on hänen elämänsä rakkaus.

Image Hosted by ImageShack.us
ER: Open Your Eyes

Tässä videossa ei ole mitään erikoista, laitoin vain kasaan suosikkikohtauksiani Tehiksen parhaista jaksoista eli 12.21-13.2. Musiikkina Tehis-biisi Open Your Eyes/Snow Patrol.

Image Hosted by ImageShack.us
Neela & Gallant: I'll find a way

Tämä oli aiemmin suosikkini kaikista tekemistäni videoista, mutta on nyt tippunut kakkossijalle. Minulle tyypillisiä editointivirheitä ja loppua lukuunottamatta olen tyytyväinen lopputulokseen. Tajusin olevani kusessa kun jo ennen hääjaksoa minulla oli videomateriaalia 11 minuutin edestä. Karsiminen oli todella vaikeaa, sillä en olisi halunnut jättää pois mitään. Mutta silti biisi loppui väistämättä kesken ja loppu on siksi hirveää hosumista. Musiikkina Neelan ja Gallantin biisi I'll find a way/Rachael Yamagata.

Image Hosted by ImageShack.us
Fox River 8: Lost Boys

Kuva kertookin kaiken tarpeellisen... Halusin tehdä videon siitä kun PB:n tyypit pakenevat vankilasta ja juoksevat ympäriinsä pimeässä. Olisi pitänyt tajuta jo silloin... Video on niin tylsä etten itsekään jaksa katsella sitä. En saanut videoon ollenkaan sellaista draivia kuin olisin halunnut, vrt. musiikki. Olisi varmaan pitänyt laittaa koko video kaksinkertaisella nopeudella. No ainakin biisi on hyvä ja sopii hyvin pakoon. Musiikkina siis Lost Boys/The 69 Eyes.

Image Hosted by ImageShack.us
Prison Break: Fin Del Camino

Tämänhetkinen suosikkini kaikista tekemistäni videoista. Rakastuin todella Prison Breakin jaksoon 2.21, ja sain idean tehdä siitä videon. Juuri kun tuo idea tuli päähäni In the shadows-biisi sattui olemaan soimassa, ja tajusin että sehän sopii jakson kanssa todella hyvin yhteen. Tämän videon tekemisessä ei mennyt montaa tuntia, kun tarvitsi ottaa kohtauksia vain yhdestä jaksosta. Ensimmäistä kertaa RE4-videon jälkeen halusin että videon tapahtumat ja laulun sanat osuisivat yksiin. Se onnistuikin suhteellisen kivuttomasti. Tähän videoon en laittanut yhtäkään tehostetta tai siirtymää, sillä mitäs sitä turhia hienostelemaan, it's not me. Editointivirheetkin sain poistettua kenties yhtä lukuunottamatta. Musiikkina siis In the shadows/Rasmus.

Ja mitäs onkaan työn alla... No se toinen versio My Immortal-videosta. Tavallaan se on kyllä erittäinkin valmis, mutta... Rupesin kyllä tekemään jo toista kokonaan uutta Michael&Sucre-videota, johon olisi tarkoituksena laittaa kohtauksia toiselta kaudelta, kun tuossa ensimmäisessä on aiheena ykköskausi. Sorruin myöskin paineen alla ja rupesin tekemään Michael&Sara-videota, ja se onkin jo pitkällä. Siihen tosin tarvitsen materiaalia PB:n toisen kauden päätösjaksosta, joka esitetään ylihuomenna, enkä malta odottaa...

Aion myös tehdä videon Tehiksen jaksoista Be Still My Heart ja All in the Family. Ja Roswellista.